Tervetuloa seurailemaan Ketunpojan ja sen Emon yhteisiä ja vähemmän yhteisiä tuotoksia kädentaitojen ja muun puuhailun saralla.
Blogi sisältää myös pohdintaa elävästä elämästä, valokuvia ja kiinanharjakoiran hännän heilutusta. Myös Ketunpojan isukki vierailee blogissa silloin tällöin.
Ai niin, sitten vielä: Kuvat ovat omiani, jos en muuta ilmoita. Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!(Tämähän on tietysti kaikille selvä asia entuudestaan..eikös juu.)

lauantai 20. marraskuuta 2010

Kuka se ikkunasta kurkkii? Taitaa olla tonttu!

Tuossa aikaisemmin oli puhetta joululahjoista. Tässä on yhden paketin sisältö.
Ketunpojan tekemistä tontuista toinen matkaa mummulaan jouluiloa tuomaan. Toinen jää kotiin ilahduttamaan meitä.

Tontut on valmistettu samalla pikakurssilla kuin kalat ja kettu, jotka jo aiemmin onkin täällä esitelty.

Tontun vartaloksi savesta muotoiltiin kartio, jonka sisusta kaiverrettiin pois.
Sitten tehtiin pötkökädet ja pallukkanenä, jotka liitettiin savivellillä vartaloon.
Korvat tehtiin "nipistämällä" ja silmät ja suu kaivertaen. Helppoa kuin heinän teko!
Lopuksi päälle punainen väri ja kirkas lasite.

Ketunpoika muuten ilmoitti, että "Joulupukki ja tontut ovat olemassa ja uskon niihin, vaikka hammaskeijuun ja pääsiäispupuun en enää uskokkaan. Ettäs tiedät emo!"
Hyvin on emon opit menneet perille...Kas kun olen opettanut, että jokainen saa uskoa mihin haluaa. Vaikka sotkan munaan :)

2 kommenttia:

  1. Hienoja tonttuja, varmasti ketunpoika onkin niitä oikeasti nähnyt, kun noin tarkkaan osasi tehdä:)
    Sotkan muniin ovatuskoneet kaikki pakanaiset suomalaiset aikoinaan...

    VastaaPoista
  2. Irmeli: Kiitos:)
    Näin väittää ketunpoika nähneensä. Enkä yhtään epäile häntä!

    Aikoinaan ketunpoika närkästyi kovasti, kun hoidossa luettiin kalevalaa.
    Ketunpoika kävi tuolloin seurakunnan kerhossa ja siellä oli opetus toinen maailman synnystä, kuin kalevalassa.
    Pitkään meni pojalla pohtiessa miten se asia nyt on. Usko, tiede ja muiden uskomukset hämmensivät ja mietityttivät. Kysyipä minultakin mihin minä uskon.
    Kerroin tuolloin oman näkemykseni, mutta painotin, että jokainen uskokoon siihen mikä parhaalta tuntuu ja antakoon toisille saman mahdollisuuden uskonvapauteen.
    Mutta liekö löytänyt vedenpitävää vastausta vieläkään tuohon kysymykseen :)

    VastaaPoista

Piristit juuri päivääni kommentoimalla :)