Tervetuloa seurailemaan Ketunpojan ja sen Emon yhteisiä ja vähemmän yhteisiä tuotoksia kädentaitojen ja muun puuhailun saralla.
Blogi sisältää myös pohdintaa elävästä elämästä, valokuvia ja kiinanharjakoiran hännän heilutusta. Myös Ketunpojan isukki vierailee blogissa silloin tällöin.
Ai niin, sitten vielä: Kuvat ovat omiani, jos en muuta ilmoita. Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!(Tämähän on tietysti kaikille selvä asia entuudestaan..eikös juu.)

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Fiilistelyä kevään vuoksi.


Kevään tullessa kivien ja kantojen koloista ryömivät esiin  kaikki ne öttiäiset, joita suurin osa naisväestä rakastaa.


Pikkulinnut, ja isommatkin, laulelevat iloissaan ja aloittavat pesäpuuhat.


 Lapsukaiset jättävät piirustelu- ja sisäpuuhailut vähemmälle...


...ja siirtyvät ulkoilemaan, vaikkapa nyt pyöräilyn merkeissä, niin jotta hiukset tuulessa hulmuavat.


Äidit saavat kummallisia hepuleita ja haluavat tyhjentää vaatehuoneita, lajitella ja tuulettaa, sekä päästä kaikesta turhasta roinasta eroon.


Koirat vahtivat kun...



...isät ja pojat vaihtavat renkaita autoihin.













Äidit tutkivat ja kuopsuttelevat pihamaata. Mitä tuhojaan tai suuria taideteoksia onkaan luonto luonut talven aikana....Aina löytyy joitain yllätyksiä.



Mukaan alkukevääseen mahtuu jokunen huiman lämmin päiväkin. Ainakin joinakin vuosina. Silloin Ketunpojat pukevat päälleen shortsit ja puhaltelevat saippuakuplia sydämensä kyllyydestä.


Siihen iloon yhtyvät myös aikuiset, jos ei kukaan ole näkemässä ;)



Kevään iloisimman juhlan aikaan maistuu tippaleipä, käpy tai keppi. Jaa..tai ehkä myös sima ja munkki?


Vielä hetken voin toivotella mukavaa vapunpäivää teille ja huomenissa taas alkaa arkinen aherrus, ainakin Ketunpojan kolossa :)

5 kommenttia:

  1. Hyvän mielen tuova postaus kevään merkeistä!

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Oikein mukava postaus:) Tuli vaan mieleen, että itse unohdin syödä munkin:(

    VastaaPoista
  3. Iloa myös arkiseen viikkoon! Näistä kuvista tuli hyvä mieli :-D

    VastaaPoista
  4. Tuli niin keväinen olo, kun katseli kuvia teidän perheen kevätpuuhista :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kommenteista Sussi, Irmeli, Mags ja Sude:)

    Mukavaa, että tuli kevätmieltä...Totuuden nimissä täytyy kyllä mainita, että olen pyörinyt kameroineni mm. anoppilan pihassa(Herätin hilpeyttä hätyytellessäni pyykkinarua ja pyykkipoikia kameran kanssa), sekä Jyväskylässä isovanhempieni luona.

    Renkaanvaihtokin tapahtuu "mummun ja vaarin" autoon, omat kun on jo vaihdettu :)

    Toki osa kuvista on omassa pihassa napsittuja ja omasta väestä tietysti :)

    Irmelille vielä: Kerkeäähän tuota vielä vaikka kesällä. Siis munkkeja syödä :)

    VastaaPoista

Piristit juuri päivääni kommentoimalla :)