Se mies.

Oikeita ihmisiä piirrän harvoin, vaikka ihmishahmojen piirtämisestä pidänkin.

Kyseiset kuvat olen piirtänyt 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa.
Piirustuksissa malleina ovat olleet elämäni miehet. (Ketunpoikaa lukuunottamatta.) Toisessa on siis ketunpojan isä lapsena ja toisessa isoisäni, eli ukkini. Molemmat kuvat on piirretty valokuvasta, toinen terapia-kuvana ja toinen ihastuksen alkuhuumassa.

Jostain syystä, minulle tuntemattomasta, jokin suurempi päätti ottaa toisen miehistäni pois täysi-ikäiseksi tullessani. Tuntui, että liian hyvin ei saanut olla. Kun on yksi mies, se riitäkööt.

Ukkini sanoi minulle, kun pienenä pelkäsin hänen kuolevan, että hän elää ainakin siihen saakka kunnes olen aikuinen. No 18-vuotias on sitä lain edessä, mutta isähahmoa ja kallion vahvaa tukea olisin kaivannut vielä kauan sen jälkeenkin.

Olisin suonut, että ketunpoika ja ukkini olisivat voineet tavata toisensa. Ja että olisin saanut hänen kanssaan jakaa elämäni ilot ja surut. Tarkkaan se ukki kuitenkin ennusti, milloin lähdön aika olisi.Hän ei koskaan valehdellut.