Tervetuloa seurailemaan Ketunpojan ja sen Emon yhteisiä ja vähemmän yhteisiä tuotoksia kädentaitojen ja muun puuhailun saralla.
Blogi sisältää myös pohdintaa elävästä elämästä, valokuvia ja kiinanharjakoiran hännän heilutusta. Myös Ketunpojan isukki vierailee blogissa silloin tällöin.
Ai niin, sitten vielä: Kuvat ovat omiani, jos en muuta ilmoita. Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!(Tämähän on tietysti kaikille selvä asia entuudestaan..eikös juu.)

lauantai 16. lokakuuta 2010

Pietarin kalansaalis.

Pohjana uusi paita.Kangas aplikointikuvaan emon vanhasta topista. Aiheena pojalle mieluisa kalastaminen.



Kuinka peittää ikävä tahra lapsen vaatteessa (Käy myös uusien vaatteiden tuunaamiseen):

Anna lapselle kangasta, joka soveltuu laatunsa puolesta tahraisen vaatteen kanssa käsiteltäväksi(Pesu jne.)
Anna myös tekstiilitussit. Sitten vain taiteilemaan. Muista laittaa kankaan alle esim. pahvia ja kiinnitä kangas nuppineuloin pahviin. Rajaa alue mihin työ tehdään esim maalarinteipillä->Näin saat juuri sopivan kokoisen työn vaatteeseen laitettavaksi. Voit antaa lapselle myös harjoittelutilkun johon tusseja voi kokeilla ja kerro, että värejä ei voi pyyhkiä pois kankaasta. Paperille mallin teko olisi myös suotavaa ja mahdollisesti esim lyijykynällä kankaalle apuviivojen teko.
Kuvan/kuvien ollessa valmiit silitä tussien ohjeen mukaan. Leikkaa kuviot ja huolittele halutessasi reunat. Ompele vaatteeseen.
Kuvan siima on ommeltu vapaasti koneella. Lapselta kysyttiin kuvien paikat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristit juuri päivääni kommentoimalla :)