Tervetuloa seurailemaan Ketunpojan ja sen Emon yhteisiä ja vähemmän yhteisiä tuotoksia kädentaitojen ja muun puuhailun saralla.
Blogi sisältää myös pohdintaa elävästä elämästä, valokuvia ja kiinanharjakoiran hännän heilutusta. Myös Ketunpojan isukki vierailee blogissa silloin tällöin.
Ai niin, sitten vielä: Kuvat ovat omiani, jos en muuta ilmoita. Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!(Tämähän on tietysti kaikille selvä asia entuudestaan..eikös juu.)

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Suunnitelma numero yksi meni pipariksi.

Koska joulu tekee tuloaan ja monessa muussakin blogissa varmasti kerrotaan piparitalkoitten tuloksista, ajattelin minäkin kantaa korteni kekoon.

Aiempina vuosina on tehty monenmoisia piparitaloja: Modernia, romanttista ja perinteistä mallia ja yksi lyhtymallinenkin katoton versio. (Silloin emo unohti tehdä kattopalat, ja hieman sooloiltiin ja sovellettiin, jotta saatiin valmista.)
 Tänä vuonna ajattelimme kuitenkin tehdä jotain ihan muuta.

Ensin ketunpoika suunnitteli eläintarhaa...oli ihan piirustukset ja kaikki.
Possujakin leivottiin ja lampaita ja kissakin. Mutta kuten useasti, suunnitelmia muutetaan, kun keksitään parempi. Näin tälläkin kertaa ja niin muuttui eläintarha metsäksi ja eläinten jouluksi.

Tässä kuvia puuhastelusta ja tuloksesta, joka luultavasti vielä elää. Emo osti nimittäin marsipaania lumipallojen ja -ukkojen ym tekoa varten. Sitäpaitsi laavun kattokin on vielä koristelematta...


3 kommenttia:

  1. Iloisen näköistä porukkaa laavulla!
    Hauska, kun tuon kettusen jäljetkin näkyy lumella..

    VastaaPoista
  2. Kai huomasit myös hirven papanakasan tuossa reunimmaisen kuusen juurella hirven takana :D

    VastaaPoista
  3. Ihanan tuoksuvaa ja maistuvaa puuhastelua.
    Hellyttävä pipari maisema.:D

    VastaaPoista

Piristit juuri päivääni kommentoimalla :)