Kuuraparta on käynyt meillä. Jättänyt parran haiveniaan oksille roikkumaan, kuin naavaa konsanaan.
Tällaista ei ollut syntymäpaikassani. Oli lähinnä likaista ja harmaata lunta.
Olen syntynyt pääkaupunkiseudulla ja asunut siellä kouluikään asti. Mukavia muistoja, mutta onnellisempi olen ollut ympäristön puolesta maalla.
On puhtaampaa ja tilaa liikkua ja olla. Joka puskan takana ei istu pultsari majassaan, kuten "pikkumetsässä" kerrostalomme takana, jossa leikimme kielloista huolimatta. Parvekkeen alta vakoilimme miehiä kilisevine kasseineen ja tarkkailimme milloin he poistuivat puumajoistaan.
Sopivan hetken tullen menimme jännityksestä soikeina tutkimaan miekkosten rakentamia majoja ja "jätteitä". Monta pullonkorkkia tuli niillä reissuilla kerättyä.
Kerran saavuin kotiin iso haava kädessä. Naapurin minua vanhemmat tytöt yllyttivät olemaan rohkea, jotta pääsisin "kerhoon". Piti ottaa rikkonaista lasia käteen, vaikka kaikki tiesimme sen olevan kiellettyä. No siihen loppuivat leikit "pikkumetsässä", kun äiti tämän huomasi. Ja hyvä niin.
Maalle muutimme juuri kouluun menon kynnyksellä. Olin kerennyt tutustumaan isoon kouluun kaupungissa ja harjoittelemaan koulumatkaa tienylityksineen.
Hämmennys oli suuri, kun ensimmäisenä koulupäivänä näin puukoulun ja luokan, joka oli tavallisen huoneen kokoinen. Oppilaita oli yhdysluokassa noin 10. Mietin mielessäni, mihin loput luokasta oli pistetty.
Uiminen, hiihtäminen, luistelu ja luonnossa oleilu oli jokapäiväistä touhua vuodenajasta riippuen.
Rakensin puumajoja itse, ilman puliukkoja ja seikkailin oikeassa metsässä sen pienen puistoryteikön sijaan.
Tutkin maailmaa uusin silmin ja nautin olostani maaseudulla.
Olen kiitollinen äidilleni ja isovanhemmilleni, jotka tekivät ison päätöksen muuttaa meidän kaikkien elämää.
Vaikka elämä täällä maaseudullakaan ei ole pelkkää "lintukodossa" oleilua, koen silti tämän parhaaksi mahdolliseksi kasvuympäristöksi ketunpojalle. Enkä itsekään kaipaa kaupunkiin, paitsi joskus käymään.
Olen aikuisiällä tutkaillut isompaa ja pienempää kaupunkia opiskelun ja töiden takia. Ja aina kuitenkin tullut tulokseen, että maaseutu on pimeästä ja hiljaisuudesta, ja ehkä juuri niiden vuoksi, minun paikkani.
Maalle olen tullut jäädäkseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristit juuri päivääni kommentoimalla :)