Kalatiskin tarjokkaat varjoteatterin jälkeen.

Viikonloppuna kävimme tarkastamassa piäkaupuntiamme Helsinkiä. Ajokeli oli mitä mahtavin!

Hotelliin päästyämme saimme seurata toinen toistaan hienompia esityksiä. Oli voimamies...

maailman kova-hermoisin hemmo...

ja pari eläinesitystä.

Väliajoilla pelasimme korttia ja nautimme hyvästä seurasta.

Koska Helsingissä olimme, oli syytä käydä edes ostoksilla. Ulkona näytti tältä. (Otimme varmuuden vuoksi kuvan heti hotellin ulkopuolelta, jotta osasimme suunnistaa takaisin.)

Eduskuntatalon liepeiltä löysimme talon, jonka aulassa meitä tervehti kummallinen kärsäkäs. Otus niin suuri, että vain häntä tuli kuvaan. Ennen kameran esiin ottamista talon vahtimestarilta tietysti kyselin saako eläimiä kuvata...Kaikkia eläimiä, paitsi vahtimestaria, sai kuvata niin paljon kuin halusi. Päätimme luvan saatuamme jatkaa matkaa. Kaiketi tämä olisi hyvä ostoskeskus...

Äkkiä törmäsimme jalkaan...isoon jalkaan.....

Ja isoon kitaan...Jaiks!...Karkuun!

Hädissämme juoksimme, kunnes törmäsimme paikallisen hammaslääkärin vastaanottoon. Metodit olivat vallan kummalliset, joten poistuimme vähin äänin taka-vasemmalle.

Yht`äkkiä tunsimme jonkun tuijottavan. Lepa-lepakkohan se siinä. Lepa kertoi, että paikallisen ravintolan kalaruoka tarjonta oli mitä mainioin. Kiitimme neuvosta ja toden totta: Nälkähän oli päässyt yllättämään kuin varkain.

Ravintolaan saapuessamme oli osa pöydistä jo varattuja. Eräässä pöydässä keskusteltiin joulukilojen pudottamisesta. Toinen rouvista oli jonkin sortin karppaaja, ja sillä konstein hän oli saavuttanut tuloksia nopeasti.

Tarjoilija oli mielestämme hieman nokkava. Toi ruokalistat kuitenkin.

Tarjolla oli kalaa, jos jonkinlaista...

Ja muutenkin lista oli kovin monipuolinen, mutta makuumme liian erikoinen. Joten päätimme poistua nälkäisinä.

Lähtiessämme jouduimme...

todistamaan mustasukkaisuusnäytelmää. Sellaista se on, kun neidolla olisi useampi ottaja.

Moni muukaan ei välittänyt paikallisista herkuista, vaan oli ottanut omat eväät mukaansa...

Jotkut isompaa..

Jotkut nestemäistä...

Ja joillakin elävää-ravintoa...

Ketunpoika halusi kokeilla löytyisikö kultasepältä sopivaa korua...

Sillä aikaa löysimme sienen. Onneksi ketunpoika kerkesi korusovituksiltaan hätiin, ja pelasti meidät kertomalla, ettei sieni suinkaan ollut herkkutatti...

Koska olimme nälkäisiä päätimme lähteä kaupungille etsimään jotakin toista paikkaa. Ilmeisesti muutkin olivat lähdössä, sillä äidit huutelivat jälkikasvuaan tulemaan tykönsä...

Ja viime tingassa lähdimmekin... Tämä kun oli viimeinen näky takanamme sulkeutuvan oven ikkunan läpi. Tosin emme saaneet ostoksia tehtyä...Jotain kummaa tuossa kauppakompleksissa oli....

Ps: Tavattiin me vähän tuttujakin :)