Ja niin tapahtui viime viikonloppuna.

Omien ajatusten seura. Hiljainen ranta ja kuutamo.

En nähnyt taannoin yhtään tähdenlentoa, vaikka niitä oli luvattu nähtäväksi.

Kuulin joutsenten iltahuudon kuitenkin ja tunsin läheltä lentävän lepakon siiveniskujen lähettämän ilmavirran.
Vesi oli jo aika kylmää, mutta siedettävää kuitenkin. Uin kuutamon valaistessa järveä ja koin suurta rauhaa sisimmässäni.

Sitten kuului kopinaa ja juoksuaskelia.
Ketunpoika tulla köpsytteli kohti rantaa huolestunut ilme kasvoilla. Kädessä oli pyyhe ja huolena Emo paran kohtalo.
-Ethän äiti mene syvälle, ettet huku! Totesi Ketunpoika ja jäi odottamaan vedestä nousuani.
-Uin vain tosi matalalla ja rannan myötäisesti. Lohduttelin Ketunpoikaa, joka oli uhrannut kaukoputkeilu hetkensä minun turvallisuuteni takia.

Taas oli äidillä syytä ylpeyteen. Turvallisuusopit olivat menneet läpi, koska niitä nyt sovellettiin minuun :)