Tervetuloa seurailemaan Ketunpojan ja sen Emon yhteisiä ja vähemmän yhteisiä tuotoksia kädentaitojen ja muun puuhailun saralla.
Blogi sisältää myös pohdintaa elävästä elämästä, valokuvia ja kiinanharjakoiran hännän heilutusta. Myös Ketunpojan isukki vierailee blogissa silloin tällöin.
Ai niin, sitten vielä: Kuvat ovat omiani, jos en muuta ilmoita. Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!(Tämähän on tietysti kaikille selvä asia entuudestaan..eikös juu.)

tiistai 25. lokakuuta 2011

Otteita elävästä elämästä.

AIEMMIN:

Pääsen töistä aamuvuoron jälkeen aikaisin.

Menen kotiin.

Posti on tuonut Vaareille joululahjaksi tehdyt valokuva-kalenterit. Ihan kivat ja hauskat mielestäni.

Ruokin ja ulkoilutan koiran.

Käväisen moikkaamassa ystävää, jota en ole nähnyt vähään aikaan.
Matkalla tapaan Ketunpojan, jolle annan ohjeita välipalasta ja läksyistä.
Samalla kysyn miksi poika on laittanut risat verkkarit jalkaan itse tuunattujen housujen sijasta. Vastaus on sama vanha: "Muut kiusaavat vaatteista kumminkin!" Juttelemme asiasta ja kerron pojalle toivovani, että hän uskaltaisi olla rohkeasti oma itsensä.

SITTEN:

Ketunpoika tulee tanssimasta ja syö kolme isotätinsä leipomaa pullaa automatkalla.
Hieman harmittaa, kun olisi ollut "Tuo kaveri mukanasi tanssimaan"-päivä ja Ketunpoika muisti asian liian myöhään, tanssitunnilla.
Onneksi vielä ensi kerralla on mahdollista ottaa kaveri mukaan.

Kotona esimurrosikäisen paljaat varpaat heiluvat suihkunraikkaina ja silmät tuikkivat iloisina.
Tällä viikolla järjestetään taas Kammotus-juhlat.
Äiti on hommannut Bake&partysta aivohyytelö-muotin, joka on tarkoitus täyttää Jell-o möhnällä ja matokaramelleilla...Ihanan ällöttävää siis!

Myös "liimailua" on harrastettu. Tulos on vielä epävarma, mutta tarkoitus olisi saada aikaiseksi juhliin pinjata, jonka ulkomuoto on vielä tekijällekin arvoitus.

Kehun Ketunpoikaa: Vierailin tänään hänen koulullaan ja opettaja kehui Ketunpojan kädentaitoja.
Lisäksi kysyn Ketunpojalta oliko hänen maalaustaan seinällä.
Oletin tietenkin, että poika olisi tehnyt jonkun monista jääkiekko-aiheisista töistä, mutta Ketunpojan työ olikin jättimäinen kissan naama :D

NYT:

Keittiössä haisee palaneelle. Ketunpoika paahtaa itselleen iltapalaksi leipää ja paahtimesta nousee kitkerähkö haju...Jonkun pitäisi puhdistaa mokoma vekotin, mielellään pian, ettei tarvitse sammutella liekkejä.

Isukki röhnöttää sohvalla ja selailee Ketunpojan sählypelien aikatauluja. Niitä on kaksin kappalein tulevana viikonloppuna. Onneksi aika inhimillisen tuntuisina kellonaikoina.

Katselen ympärilläni olevaa hienoista sotkua....
En jaksa siivota ennen lastenjuhlia. (Mietin kannattaako siivota ollenkaan ENNEN juhlia :D )

Joskus arki väsyttää ja joskus siitä saa hurjasti voimaa.
Koitan painaa mieleeni kohtia elävästä elämästä. Tallettaa hyviä hetkiä pahanpäivän varalle.

MYÖHEMMIN:

Huomenna menen mammografiaan.

Rinnassani on ollut jo jonkin aikaa patti.
Siihen ei vaikuta kuukautiset eikä suklaan syöminen.
Se ei myöskään välitä siitä mitä mieltä olen pikkukoulujen alasajosta tai kuinka huolissani olen lasten kasvavasta pahoinvoinnista.
Se ei hymähdäkkään, kun näen auringonlaskun tai pidän pientä siskonpoikaani sylissä.
Eikä siinä tunnu liikahdustakaan, kun sydämeni sykähtää nähdessäni työpäivän päätteeksi Ketunpojan ja Isukin.

Niin, huomenna menen mammografiaan ja odotan, että kyseessä on mastopatia, fibroadenooma, kysta, rasvapatti tai jokin muu "ei-niin-vaarallinen"-muutos.

Odottavan aika on pitkä.

5 kommenttia:

  1. Niin, toivottavasti kyseessä on harmiton patti! Vaikka onhan se aiheuttanut harmia ja huolta jo nytkin pelkällä olessaolollaan. Mutta tiedät kyllä mitä tarkoitan. Tsempitystä ja ajatuksia sinne päin siis!

    Ketunpoika on kyllä ihanan reipas!

    Ylva

    VastaaPoista
  2. Minäkin toivon, että kyseessä on harmiton patti. Mukana ajatuksissa:)

    Ihania nuo katkelmat arjesta:)

    VastaaPoista
  3. Toivotaan parasta! Koeta jaksella vaikka huolettaakin :)

    VastaaPoista
  4. Toivon minäkin, että vastaus on hyvä. On hyvä, että olet heti mennyt tutkimuksiin!

    VastaaPoista
  5. "Helpotin" teitä kaikkia juuri uudella blogi-tekstilläni :)

    Kiitän suuresti toivotuksista..Ehkäpä ne ovat auttaneet salaisesti :)

    Odottavan aika on todella pitkä ja ehdin jo pohtia kaikki vaihtoehdot läpi. Lisäksi kerkesin pohtia myös asioita, joita olisi mahdollisesti hoidettava.
    Nytpä onkin sitten lista niistä asioista, jotka olisi hoidettava kuntoon. Varmuuden vuoksi.

    Muistakaa kaikki tätä lukevat naiset tutkia rintavarustuksenne säännöllisesti iästänne riippumatta ja käykää vähintään tarjotuissa seulonnoissa!

    VastaaPoista

Piristit juuri päivääni kommentoimalla :)