Joskus vaan vetää hiljaiseksi..

Itsenäisyyspäivä oli ja meni. Tampereella kulkue suuntasi hautausmaalle ja me kulkueen seuraamisen jälkeen elokuviin.

Vaikka kuinka olen yrittänyt välttää (joulu)stressiä, olen kuitenkin sellaisen hankkinut.
 Entisen työtoverini kanssa usein vitsailimme sitkeydestä ja siitä kannattaako se.

Olen koittanut olla sitkeä ja puskea täyttä häkää niin koti-, sukulais- kuin työrintamalla.
Jonglöörin palloina ovat toimineet Ketunpojan harrastukset ja kouluasiat ym, parisuhteen ja perhe-elämän laatuvaatimukset, selviteltävät ihmissuhderistiriidat sekä sairaat läheiset. Lisäpalloina toimivat kätevästi työ ja etenkin ylityöt sekä joulun lähestyminen. Soppaa sekoittaa edelleen isäni kuolema ja se, etten saa nukuttua kunnolla öisin johtuen yläselän ja käsien kipuilusta.(Vali, vali..rutkuti rutkuti ;) )

Mutta...näillä mennään.  Lomaa odottaen. Ja edelleen puskien.

Väitän, että perheenäiti tarvitsisi välillä enemmän käsiä, kuin on suotu.(Kas kun ei ole evoluutio tuohon probleemaan pureutunut.)

Tuossa yllä on osa puskemisen tuloksista. Nimittäin tämän vuoden koulunmyyjäisiin tehdyt piparkakkuväkerrykset.

Toisaalta mietin, että onpa meillä asiat kuitenkin hyvin.
Tein nimittäin lastensuojeluilmoituksen juurikin noihin aikoihin, kuin myyjäiset olivat.

Ketunpojan ystävä,(Joka tosin ei koskaan ole meillä käynyt, emmekä hänen vanhempansa kanssakaan ole missään tekemisissä olleet.)tuli yllättäen yökylään viikonloppua vasten.

Syy kyläilyyn oli se, että lapsen isä oli menossa baariin ja lapsi olisi joutunut jäämään yksin kotiin yöksi.
Vanhempi ei koskaan ottanut meihin yhteyttä. Kyläilysopimus hoidettiin lasten ja meidän välillä puhelimitse, kesken lasten ulkoilun. Tuolloin jo ilmoitimme, että seuraavana päivänä olisimme menossa myyjäisiä järjestämään ja hoitamaan. Oikeastaan olimme Ketunpojan kanssa sopineet, että kavereita ei juuri nyt tulisi, mutta pakkohan tuossa oli joustaa.

Kyläilijän tullessa meille, oli hänellä päällään vyötäröön asti märät collegehousut + paidat, ohut takki sekä hattu. Ulkona vihmoi tämän talven ehkä kovin myrsky ja lapset olivat olleet jo tovin ulkona ennen meille tuloa. Mahtoi olla kylmä ?

Kainalossa kyläilijällä oli rikkinäinen pyjama ja Siwan smurffi. Ei hammasharjaa tms, ei vaihtovaatteita...... Avaimet kaulassa ja puhelin taskussa.
Mitään viestiä emme vanhemmalta saaneet, paitsi tietenkin seuraavana päivänä myyjäisissä olon jälkeen lapsen puhelimeen viestin, jossa luki  "kuudeksi kotiin".

Tuo tapahtumaketju pisti miettimään asioita hetkeksi. Ja toiseksikin.

Toivon, että perhe saisi tarvitsemansa tuen ja avun.