Rakkautta heinäpellon reunalla ja pintapelastamisen ABC.

Viimeisen viikon olemme olleet isukin kanssa kahden.

Ketunpoika on kasvanut niin isoksi, että lähti melkein viikon kestävälle palokuntaleirille. Totesi vain, että "Kyllä mun tarttee opetella olemaan ilman teitäkin joskus!", kun kyselin mahtaako selvitä ilman koti-ikävää.

Isukin kanssa olemme tehneet pitkiä ilta-/yökävelyitä, käyneet elokuvissa, kokanneet yhdessä ja sen sellaista.
Joku joskus pelotteli sillä, että parisuhde väljähtyy, kun lapsia tulee. Ja lopullinen ero on edessä, kun lapset muuttavat pois kotoa. Silloinhan viimeistään pitää puolison naaman ruveta ärsyttämään oikein todella...
Veikkaanpa, että sitä pelkoa ei ole meillä :D

Ei sillä: Kaipaan Ketunpoikaa.
Mietin pärjääkö hän, onko hänellä kaikki hyvin.
Toisaalta olen ylpeä, että poika niin reippaana lähti matkaan...Jopa hieman liiankin: Paloauton kyydistä ei voinut vilkuttaa, eikä lähtöhaleja jaeltu ettei kaverit naura.
Pistin lähtijälle tekstiviestin, jossa toivotin ihanaa leiriä ja sanoin rakastavani Ketunpoikaa. Silloin sain pienen vilkaisun ja kädennoston.

Pariin päivään ei kummempia kuulunut...Ampiainen oli pistänyt, kivaa oli ja tuokaa tutustumispäivänä lisää rahaa.

Keskiviikkona pääsimme tutustumaan leirielämään ja saimme katsella näytöksiä.
Ketunpojan ryhmä esitti "kokeneempien" ryhmän kera tanssi kilpailun. (Kyse oli ryhmänohjauksen ym esittämisestä.)

Saimme kuulla minkälaisia koulutuksia oli ollut. Oli leikitty kavereiden kanssa ja saunottu. Aamupalaksi oli puuroa("yök").Leirikasteessa oli juotu "ällöä" litkua ja menty esteradalla ja lopuksi kasteltu. Teltassa oli hyvä nukkua lukuunottamatta kuorsausta ja piereskelyä :D Diskokin oli ollut jo kerran. Ja kanttiinista sai herkkuja. Joitain tavaroitakin oli hukkunut, mutta niitä koitettaisiin etsiä myöhemmin. Ja jännää oli ja kivaa ja hauskaa.

Pois lähtiessämme toivottelimme hyvää loppuleiriä ja kaappasin Ketunpojan vielä pieneen halaukseen...Vilkutusten jälkeen poika juoksi innoissaan takaisin teltalle.

Eilen illalla suurdiskon loputtua leirillä soitti Ketunpoika ja kuulosti hieman kummalliselta. Se oli sitten tullut:Koti-ikävä!
Ketunpojan kanssa juteltiin, että kertoo ohjaajille moisesta ja että yksi yö olisi vielä ja sitten nähdään. Että pitäisi hauskaa vielä yhden päivän kavereiden kanssa.  Reippaana Ketunpoika oli samaa mieltä.
Kokemus kasvattaa ja aina oppii uutta. Varsinkin, kun pitää selvitä "omillaan".

Äidin sydäntä kuitenkin lämmitti etteivät emo ja isukki olleet kokonaan unohtuneet :D Ja samalla vierähti kyynel poskelle: Niin se oli emonkin lastansa ikävä!

Leirin tutustumispäivän näytöksien katselua..

Pintapelastajat ovat juuri pelastaneet vedenvaraan joutuneet.

Viiden tähden hotellimajoitusta..

Kävelyllä..

...no ei ihan kaksistaan :D

Maaseudussa on oma viehätyksensä!

Täällä on lenkkeillyt joku muukin.

Pientä pintaremonttia?

Romuromantiikkaa edelleen <3

Kyllä ennen osattiin rakentaa.

"Nuuuuuuuh!"

Tämä ei kaipaa pelastamista :) Ei edes paijaamista.