60 neliötä ja "panic" room.

"Musta tuntuu, että te ette välitä musta yhtään!!!!!" Parkui Ketunpoika vessassa ja sitten siskonmakkarasopan äärellä.

Ja mistäkö tämä johtui?

Siitä tietysti, että olin julma Emo ja pakkasin lattialla, pöydällä, jne ylt'ympäriinsä lojuvat lelut ja rojut mustaan jätesäkkiin.

Ja miksi?!

Koska olin jo aiemmin (Lue:eilen.) kertonut Ketunpojalle tekeväni tämän toimenpiteen, jos huusholli ei rupeaisi näyttämään ihmisasumukselta. Samasta aiheesta oli ollut joskus aiemminkin puhetta ja kerran aiemmin olin jo saman toimenpiteen suorittanut.

Tänään kurkis...siis yritin kurkistaa Ketunpojan huoneeseen, mutta sepä ei noin vain käynytkään.

Ketunpoika oli taitavana ja yritteliäänä poikana ottanut leveimmän maalarinteipin sekä kerän tervanaruani ja teipannut ja naruttanut kaiken seinähyllyjen kiinnikkeistä, naulakoista ja oven saranoista sekä kahvoista lähtien. Sekaan oli sidottu myös tyyny ja joitain vaatteita.
Myös kevyimmät ja liikkuvat huonekalut oli teipattu paikoilleen lattiaan.
Koko komeus oli päällystetty leluin ja peti-sekä käyttövaattein ja roskin.
Teroitus ym roskat olivat pitkin lattiaa (Roskista oli tarvittu, joten se oli tyhjennetty lattialle.), sulassa sovussa metallijauhe ym purkkien, sekä pikkulegojen, sähkökoe-sälän ja muiden lelujen kanssa.
Oikeastaan juuri mikään tavara ei ollut paikoillaan.
Myös pöydän päällinen pursusi tavaraa ja roskaa.

Emo ei päässyt huoneeseen, mutta Ketunpoikakaan ei siellä ollut. Oli ryöminyt raosta muun huushollin puolelle. Kukapa tuollaisessa "paniikkihuoneessa"...siis majahuoneessa koko päivää viihtyisikään.

Emo siis hermostui ja otti jätesäkin kouraansa ja keräsi kaikki ne lelut ja tavarat, jotka eivät olleet paikoillaan....Ja aikamoisen jupinan ja saarnan saattelemina.
Myöhemmin, syömisen ja keskustelun jälkeen Ketunpoika tienasi ensimmäisen takavarikoidun lelunsa takaisin siivoamalla HYVIN huoneensa.
Ja loput lelut palailevat takaisin yksi-lelu-päivässä vauhdilla, jos homma pysyy hanskassa ja huone jokseenkin siistinä.

Myöhemmin illalla pelasimme Halli-Gallia.
Nukkumaan mennessään  Ketunpoika kehuskeli, että oli ihanaa, kun huone oli siisti ja puhtaat lakanatkin tuoksuivat raikkaalle.Ennen yöhalia ja -suukkoa Ketunpoika sanoi, että enää ei tuntunut yhtään siltä, ettemme hänestä välittäisi.
Selitinkin, että jos emme välittäisi, saisi Ketunpoika tehdä luultavasti aina mitä haluaa. Mutta koska hän on meille kultaakin kalliimpi, koitamme opettaa häntä "elämään ihmisiksi." <3

Lomalle(ko?)

 

 

Minä odotan jo lomaa ja kesän tuomia mukavia muistoja.
Tuollaisia, kuin nuo yllä olevat muistot Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta.
Rakastan noita karamellisoituja omenoita...manteleista puhumattakaan...Jaa miten niin aina ruoka mielessä?! :D
No onhan siellä tietysti muutakin mukavaa...Kuten muuta hyvää ruokaa ;) ja no tietysti esityksiä ja näytöksiä ja hienoa nukketeatteria ja, ja...

Meidän perhe on ehdottomasti kotimaanmatkailijoihin kuuluva porukka.
Suomi on hieno maa ja täynnä monia erilaisia paikkoja, joissa kannattaa käydä piipahtamassa, tai viipymässä :)

Yleensä homma on toiminut niin, että olemme viettäneet yhteistä lomaa ja sitten on ollut äiti-poikareissulle varattu aika, jolloin Isukki on ollut töissä.
Jos loma-ajat ovat antaneet periksi, niin sitten olemme pyrkineet Isukin kanssa myös pienelle kahdenkeskiselle reissulle.

Tänä vuonna toivoisin, että kerkiäisimme Isukin kanssa Turun seudulle lomailemaan ihan kahdestaan. Viime vuoden reissu sinne koko perheen kokoonpanolla oli todella positiivinen kokemus.
Toinen toivomuskohde sijoittuisi Itä-suomeen, esimerkiksi Rantasalmelle Savonlinnan liepeille. Siellä olemme aikaisemmin viettäneet mukavia lomahetkiä Hakoapajan mökeillä Heiskasen Esan huomassa :)
Kolmas toivekohde sijoittuisi sitten jonnekin Hämeeseen tahi piäkaupuntiseudulle.(Mutta vain siinä tapauksessa, että nuo kaksi ensimmäistä ei missään tapauksessa onnistu.)

Jos muuten mielessäsi on jokin todella kokemisen arvoinen tai muuten hieno kohde, voit vinkata siitä tuonne kommenttilootaan. Ja sitten minä kiitän kovasti :)

Parolan panssarimuseo on käynnin arvoinen paikka, jos aihepiiri yhtään kiinnostaa.

Joskus kesä yllättää omassa pihassa :)

Äiti-poika reissut ovat kesän "kuuminta hottia" ja "parhautta" :D

Joskus kannattaa poiketa suunnitellulta reitiltä. Saatat löytää jotain mukavaa. Kuva otettu lähellä Ikaalisia, hevostilalla, jossa on myös majoitusta ym.

Ja mikä parasta: Lomailla voi vaikka olisi töissäkin, nimittäin viikonloppuisin ja iltaisin :) Kesällä jotenkin tuntuu, että virtaa on enemmän.

Kaamea räkälöntti!

 Kevätjuhlat töiden puolesta on juhlistettu ja viimeinen rutistus alkaa. Sitten vielä hetki pienempien lasten parissa työskentelyä ennen kesäloman alkua.
Tähän vuodenaikaan sitä ihmettelee joka kerta lasten huimaa kasvua :)

Ketunpojalla ei varsinaisia kevätjuhlia olekaan. Hänen koulussaan valmistetaan juhlat joka toinen vuosi jouluna ja joka toinen keväällä. Pienimuotoinen todistustenjakotilaisuus toki on joka kerta.
Taidan silti hipsiä koululle kukkasten kera ;)

 Ketunpojalta sain kimpun voikukkia.

Joiden ihanaa keltaista katselee ilokseen....Mutta yhden varressa oli "räkää! Yäääääk!!! " ;) :D

Tai ei sittenkään...

"Sylkikaskas (Philaenus spumarius) on 5–6 mm pitkä ruohikossa elävä hyönteinen. Etenkin keväällä voi nähdä kasvien varsissa niiden aiheuttamia sylkipalloja, joita kansanomaisesti kutsutaan käärmeensyljeksi. Sylkipallon sisällä elää sylkikaskaan toukka, joka imee kasvinesteitä suojaavan pallon sisässä. Imiessään kasvinesteitä toukka samalla puhaltaa ilmaa peräpäästään, jolloin vaahto syntyy. Sylkipallo suojaa toukkaa lähinnä kuivumiselta, mutta myös vihollisilta. Toukan voi nähdä pyyhkimällä syljen pois. Sylkikaskaita tavataan Suomessa Lapissa saakka."(wikipedia)

 Yritettiinpä pyyhkiä..vaan ei löytynyt toukan toukkaa...

Tutkittiin olisiko öttiäinen kukan sisällä...Hmmm..Eipä ollut...

Tarkempi tutkiminen osoitti kukinnon alapuolella olevan isomman "räkä" kasan..."Yöööök!" :D

Sellainen "hirvitys" sieltä sitten paljastui :D

Ketunpoikaa nauratti ötökän liikkuminen ja "takapuolen heiluttelu". Yllättävän vikkelä tuo kaveri minustakin oli. Ja hetken paperilla suunnistettuaan, kipitteli takaisin kukinnon alla olevaan sylkikotiinsa, jonka suojissa palautamme sen takaisin luontoon, ojan penkalle, kauaksi kasvimaasta ja pihan kasveista :)

Ahven pääsköön myös takaisin järveen viikonloppuna ja jääköön tämä tuulitukka huushollimme ainoaksi lemmikiksi..ainakin joksikin aikaa, kunnes taas ilmestyy jonkin sortin ötökkä, nilviäinen tai muu "paijailtava" :D

Tämä "lemmikki" saisi tulla taas toimintakuntoon...Josta tulikin mieleen, että nyt lähden hakemaan varaosia.

Hyvää viikonloppua!

Löydös.

Tälläinen löydös tehtiin ulkona olleen, ylösalaisin käännetyn emalivadin sisältä.

Pesä avattiin ja tutkittiin kaikin mahdollisin välinein.

"Mitä ihmettä! Siellä on hunajaa!..Eikä..ku..siel on jotain mikä liikkuu! Se on...hmmm...Siel on toukkia! Tää on se vauvojenhoito-osasto. Se mikä on siellä syvällä pesässä. Ja tääl on muniakin."

"Mistähän tää pesä on tehty? Se tuntuu puulta,karkeelta, mut mitä se on?... Äiti vihjaili, et se pesä on vähän kun paperia ja sano et paperia tehdään puusta. Tarkistetaan... Pesä näyttää ihan langoista tehdyltä! Mut tää paperikin näyttää vähän niinku..Oisko äiti oikeessa? Vai onko toi pesä tehty ampparin kakasta ja syljestä ja jostaki ihme aineesta? ;) "

Rapusyöttejä ja parran ajoa.

Lauantaina vihdoin ja viimein pääsin haistelemaan ulkoilmaa. Puolentoista viikon sisällä oleilu  ja makoilu ei ole se mikä minua viehättää :D Tosin olen ottanut aika varovaisesti ja rauhallisesti...

Ilmaa ja kesän tuoksua!

Maalaismaisemaa <3

Ketunpoika oli perjantaina koulussa, tosin yskiväisenä vieläkin.

Lauantaina kävimme koko perhe, lisänä mummu ja Ketunpojan täti, elokuvissa katsomassa Rio:n. Illalla pääsimme Ketunpojan isukin kanssa rauhalliselle iltakävelylle ihan kahdestaan (jos Nappia ei lasketa), kun mummu otti Ketunpojan yökylään.

Tänään metsästimme rapusyötit kutuojasta.
Lisäksi oleilimme Ketunpojan mummulassa lehtien keräämisen, perämoottorin korjauksen, hyttysten läiskimisen, seurustelun  ja saunomisen merkeissä.(Raskaimmat hommat hoiti Isukki, itse toimin lähinnä avustavana kätenä ja hyvänä seuranpitäjänä.)

Rapusyöttejä käsiteltäessä Ketunpoika huomasi yhden ahvenen muiden kalojen seassa.
Tuloksena siitä on n 40 litran astia täynnä vettä, kiviä, oksia ja rakkautta meidän pesuhuoneessamme. Ja onhan siellä tietysti hapetin, sekä se yksi ahven :)
Ketunpojan isukki vihjaili kyllä, että pitäisiköhän ottaa myös se laama, mitä televisiossa "mainostetaan"... Ihme vihjailua :D

Myös Nappi, joka tässä pötköttää pentuna kaksoissisarensa kanssa, sai tänä viikonloppuna oman osansa rakkautta pesun ja karvojen trimmauksen muodossa.(Lue:Talviparran poisto ja "otsahiusten" lyhennys )

Ulkolemmikkejäkin meillä on ollut selvästi. Nimittäin myyriä.
Ne ovat syöneet monenmoista pikku pihastamme, kuten luumupuu.
Näyttäisi ainakin siltä, että puu on täysin kuollut: Ei lehden lehteä, vaikka sireeni tekee vieressä kukkasia. Oksat rapsahtelevat kuivina ja silmujen sisältä ei paljastu vihreää, vain kuivaa ja ruskeaa. Se siitä puusta sitten :(
Myös marjapensaan juuressa oli suuri ammottava kolo, joka ei onneksi ole vaivannut pensasta ollenkaan. (Huh.)

Pihahommat ovat muutenkin retuperällä sairastelun vuoksi.
Perunoita ei ole pistetty itämään, saati kasvamaan. (Aion sen kyllä vielä tehdä.) Mitään ei ole kylvetty ulos. Mitään ei ole kitketty, ei kaivettu, ei möyhitty eikä pöyhitty. Eikä istutettu. Ei tehtyjen-asioiden lista on kilometrin mittainen, mutta ehkäpä tässä vielä kerkiää :)

Loppuun pistän vielä kuvan kannosta, jonka ohitse kuljimme taannoin. Mielestäni kanto oli hyvä esimerkki luonnon taideteoksista .)

Valokuvatorstain haaste 208: Sitaatti.

"Aurinko laski. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt. Kuu kipusi vuorostaan taivaalle ja jäi sinne oranssisena möhkäleenä. Ilta illalta sen valo oli vain voimistunut. Nyt se oli täysi, ja vain kuin ihmeen avulla se tuntui pysyvän veden yllä. Se oli kuin lyhty tai valtava karnevaalipallo, ja se hehkui ja näytti siltä kuin siitä olisi sinkoillut kipunoita tyynen veden pintaan. Laaja hiekkaranta oli hiljainen." Merja Otava, Priska (1959; WSOY 2001 : 5.)

 Sellaista tällä kertaa.Muiden kuvat täällä.

Alienien esiinmarssi silmärähmäplaneetalta.

Rähmää, mäihmää, inhaa möhnää.
Huomenna olisi lääkärille töitä. Ketunpoika pitäisi saada keskiviikoksi jonkinlaiseen kuntoon, että pääsee koulun kanssa retkelle. Saapi nähdä miten käy.

Pikkupuhteina Ketunpoika on väsäillyt mobilea kattoonsa roikkumaan.
(Paksusta huovasta, tarroista, langasta, puuhelmistä,paljeteita ja kimalleliimasta. Kehikko taipuisaa metallilankaa.)
Emo on toiminut avustavana kätenä. Mobilea on tehty piirrettyjen ja päiväunien välissä. Lenssu kun rantautui myös emon hengityselimiin. Noh..yhdessä on mukavampi yskiä ja niistää?

Tämmöinen oli lopputulos. Kuvaukseen en jaksanut kiinnittää niin kovasti huomiota(sattuneesta syystä), joten kuvat voivat olla epäselviä :)

Valokuvatorstain haaste 207: Säde.

Fintelligens.

Muiden säteet täällä.

Hei vaan ja päivän kysymys.

Hei kaikille uusille ja vanhoille tutuille!

Huomenissa menemme tapaamaan isoäitiäni, joka täyttää kunnioitettavat 80 vuotta. Samalla käymme tervehtimässä äitiäni, jota emme äitienpäivänä käyneet moikkaamassa.

Tuo yllä oleva käsi on äitini äitienpäiväkortti.
Jostain iski sellainen iili, että halusin tehdä sellaisen kädenjälki-kortin, kuin pienenä :D
Ihan perusjutuilla en itseäni kuitenkaan päästänyt, vaan kokeilin paperin leikkaamiseen tarkoitettavaa veistä. Vaatinee vielä hieman harjoitusta.

Halusin myös antaa äidilleni kourallisen iloa, mutta en tiennyt miltä ilo näyttää.
Päätin, että se on ainakin moniväristä, kiekuraista ja pyöreää.

Kortin lisäksi annamme siskoni kanssa äidille kirjan. Nimittäin Linnut äänessä nimisen kirjan. Siitä saa sitten nappia painamalla selvitettyä oliko laulaja talitintti vai punatulkku :)

Luonto on puhjennut kukkaan. Vaahterat ja tuomet availevat kukkiaan, samoin vuokot ja kielot. Pieni ukkoskuuro teki hyvää allergisille ja kasvaville asioille.

Myös luonnon öttiäiset kaivautuvat koteloistaan liihottelemaan sinne tänne.
Tuo yllä oleva perhonen ei kyllä liihottele minnekään, mutta...
Oikeastaan haluaisin tietää kuka näitä perhosia on aikoinaan tehnyt. Itselläni noita on useita, ollut jo lapsuudesta asti. Myös muualla olen noihin törmännyt, mutta en osaa sanoa kuka olisi tekijä?
Eli jos osaat vinkata tekijän, olisin kovin kiitollinen :)

Sinne meni, mutta menköön.

Siis eiliset kommentit ja postaus.
Ehkä palaavat jonain päivänä takaisin, kuin Lassie konsanaan.

Minulla onkin ilouutinen. Teistä varmaankin tylsä sellainen, mutta minulle mieluinen: Voin taas ladata kännykameroista kuvia ulos tietokoneelle. Mokoma toimimaton ohjelmisto on nyt korjattu.Jee!

Ooh...Meillä(kin?) katsotaan jääkiekkoa...Ääni on välillä sen mukainen :D

Mutta siis...Nyt tulee muutama kuva, jotka olisin jo aiemmin halunnut jakaa kanssanne.

Taannoisella Helsingin reissulla bongasin tämän pakettiauton kyljestä. Salkkari rekvisiittaa vai ihka oikea yritys? Ja kumpi on kopioinut kummalta?

Värikartta <3 Ihania värejä!

Mättösuperöklöihanuus, eli suklaapehmis,vadelmia,kirsikoita ja nougatkastiketta. Tiedetään, ei kelpais kaikille, mutta mulle kyllä. Olen ronkeli jäätelönsyöjä.

Ketunpoika askarteli koulussa jääkaappi magneetit. Saanko esitellä: Ossi ja Ansa.

Vanhat kamuni löysivät paikan vessan hyllyltä. Nämä olen saanut tuliaisina, kun olen ollut lapsi.

Siinä oli yhden kännykän varastoimia valittuja kuvia. Nyt menen suihkuun, juon teetä ja nautin siivotusta kodista ja...jääkiekkotunnelmasta.(Siltä kun ei voi välttyä tässä huushollissa...oioijoioi!...)

Päivän paljastus ja tarkempi tsuumaus bloginpitäjän mieleen. Se kovin erilainen postaus.

Ketunpoika makailee käppyrässä sohvan nurkassa. Vettä, mehua ja vichyä kuluu tasaiseen tahtiin. Ruokaakin jonkin verran.

Hyvä!

Ulkomuoto on jokseenkin kalpea ja olotila hiljainen. On tylsää ja väsyttävää samalla kerralla.

Ei niin hyvä.

On nukkunut päiväunia.

Hyvä!

Täällä on ihan oma maailmansa. Hämärää ja hiljaista. Ilmalämpöpumppu pitää ilmaston tasaisen viileänä. Ajoittain televisiosta tulee ääntä ja kuvaa.

Olipa kerran..- sarjaa, Disneyn aamujuttuja ja muuta nauhoitettua ohjelmaa.

Kellään ei ole päivävaatteita yllään, eikä Nappikaan jaksa leikkiä.

Ennen Ketunpoikaa en tiennyt mitään tällaisesta elämästä. Paitsi sen mitä kirjoissa sanottiin...ja ai niin...Taisin olla koulutettu hoitamaan ja kasvattamaan lapsia :D Silti... vaikka kuinka koitin varustautua tulevaan tulokkaaseen, astuin täysin vieraalle maalle hänen synnyttyään.

Ketunpojan synnyttyä olin väsynyt fyysisesti ja henkisesti. Elämässäni oli lähiaikoina tapahtunut paljon muutakin "myllerrystä".
Itkeskelin salaa ja joskus näkyvästi.Oma-aloitteiset omat menot ja harrastukset jäivät vähitellen pois. En saanut nukuttua.
Kaikki energiani meni uuden tulokkaan hoitamiseen. Sen halusin kuitenkin tehdä hyvin.Juuri niin, kuin oppaissa neuvottiin ja niin, ettei kukaan pääsisi huomauttamaan mistään.
Ainoa kiinnostuksen kohteeni oli oma perhe, johon ei kuulunut oma itseni.
Toisaalta olin todella hyvä peittämään asioita ja hymyilemään. Kutsuista en kieltäytynyt, enkä vähentänyt perheen yhteisiä menoja, vaikka ne vaikeilta tuntuivatkin.

Pelkäsin.
Lapsen tukehtumista. Pään muotoutumista epämuotoiseksi. Sairautta. Kuolemaa. Omaa epäpätevyyttäni. Yhteiskunnan mielipiteitä. Omaa oloani. Yksinäisyyttä ja toisaalta myös sitä, että jos pyytäisin apua, tulisi joku joka vie lapsen pois. Lista oli loputon.
Ilo oli asia, jota tarjoiltiin minulle vain tietyissä tilanteissa: Lapseni tai mieheni kautta.
Kuitenkin rämmin väkisin ylös tuosta suosta.

Myöhemmin (Lue: liian myöhään) joku keksi, että olin silloin masentunut, ja ajoittain aiemminkin.
Taisi olla niihin aikoihin, kun tehtiin diagnoosi työssä väsymisestä ja kappas..lisäksi vaikeasta masennuksesta.

Itse olin tiennyt nuo asiat jo pitkään, mutta en voinut niistä puhua. Ihmiset joille puhuin, eivät yleensä ymmärtäneet, joten oli helpompi olla hiljaa.Kunnes löytyi se joku, jolla oli saman suuntaisia kokemuksia. Hän näki asian minusta väsymisenä ja osasi aavistella, koska tiesi sen hetkisistä ja menneistä henkilökohtaisista asioistani ja tilanteista suhteellisen paljon.
Ystäväni pyysi ottamaan yhteyttä työterveyteen.
Tämän jälkeen olen löytänyt saman asian kanssa eläviä  monta ja yllättävistä paikoista.

Asia on haitannut aikojen saatossa yllättävän vähän elämistä ja olemista (näin jälkikäteen katsottuna). Mitä väsyneempi olin, sitä lujemmin yritin tehdä asioita.
Keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys ovat ajoittain kärsineet.
Muistin heikentyminen ja väsymys ovat myös olleet oireita.
On täytynyt ponnistella kovemmin, että pystyy toimimaan kuten muut.
Silti pohjakosketuksen tullessa, joitain vuosia sitten, ei edes äitini ollut aavistanut mitään. Eikä olisi aavistanutkaan, jollen olisi suoraan kertonut.

Ainoa julkisesti näkyvä asia oli sairasloma, jolta palasin töihin mielestäni aika nopeasti.
En syönyt missään vaiheessa lääkkeitä, koska en usko niiden olevan juuri minulle se oikea tie.

Päätin mennä ulos, vaikka ei olisi jaksanut. Päätin tehdä asioita, joista olen ennen pitänyt ja koitin miettiä, mistä saattaisin pitää. Koitin katsoa hieman ruokavalioni perään ja olla ottamatta turhasta stressiä.
Helpottavaa on ollut myös se, että teen työtä, josta todella nautin. Myös puolison kanssa tehtiin uusi vastuujako mm. kotitöiden suhteen.
On täytynyt opetella sanomaan enemmän ei. Pitämään puoliaan ja miettimään mitä todella jaksaa tehdä.

Diagnoosini tultua päivänvaloon on ollut myös huvittavia hetkiä.
Mm silloin, kun mieheni halusi välttämättä työntää aina ostoskärryjä puolestani :D Totesin hellävaraisesti, että en ollut muuttunut miksikään. Pystyin itse vielä liikkumaan :DDDD
Toiset ihmiset muuttuivat ylisuojeleviksi, jolloin täytyi muistuttaa olevansa edelleen omatoiminen ja elävien kirjoissa.

Tällä hetkellä voin paremmin, kuin koskaan aiemmin. Nautin aidosti elämän pienistä asioista ja hetkistä.
Olen aina luottanut siihen, että asiat jossain vaiheessa, jotenkin, järjestyvät.

En pelkää masennusta. Se kuuluu jokaisen elämään  pieninä annoksina. Omaan elämääni se kuuluu joskus enemmänkin, mutta osaan nyt hallita sitä.

Masennus ei myöskään näyttäydy kaikilla samoin. Toisilta se vie täysin ilon. Toisilta tyystin kaiken toimintakyvyn ja näkyy enemmän ulospäin. Tekee heistä liikkumattomia ja äkäisiä.  Itsestään huolehtimattomia.
Tosilla se suuntautuu sisään ja aiheuttaa ahdistusta hiljaisina hetkinä, eikä vie halua työ- ja perhe-elämään.
Olemme yksilöitä, myös tässä asiassa.

Syy miksi kirjoitan tästä näinkin henkilökohtaisesta asiasta, on se että toivoisin ihmisten puhuvan enemmän toisilleen ja luottavan siihen, että saavat apua ja tukea. Avun pyytämistä ei kannata pelätä, koska se tekee asiat vain pahemmiksi.

Toivon myöskin, että tietynlainen häpeä poistuisi masennuksen ja yleensäkin väsymisen ja jaksamattomuuden ympäriltä. Asia ei tee kenestäkään huonompaa.

Diagnoosini ei määritä minua äitinä, vaimona, ystävänä eikä ihmisenä. 
En häpeä sitä minkälainen olen. Olen oma itseni.

Ketunpoika sairastaa.

Voe rähmä!

Tänään tuli töihin puhelu koulusta. Ketunpoika oli lähetetty ennen viimeistä tuntia kotiin päänsäryn ja huonovointisuuden takia. Olivat kuulemma olleet ulkona kovasti ja opettaja epäili auringonpistosta tahi mahatautia.

Soitin Ketunpojalle. Soitin Isukille. Soitin pomolle. Soitin taas isukille... Soitin sinne ja tänne.
Ehdin jo valmistella lähtöä ja järjestellä asioita töissä, mutta sainkin sitten Ketunpojalle hoitopaikan. Sitten peruin järjestelyjäni ja jätin vain varoituksen huomisesta poissaolostani. Loppujenlopuksi pääsin kuitenkin lähtemään töistä hieman luultua aikaisemmin, koska tilanne sen salli.

Kotiin kannettiin puoliksi riisuttu Ketunpoika, joka nukahti syliini hoitopaikan sohvalla hetken oltuamme.
Ruoka ei ollut juuri maittanut, juotavaa sentään oli mennyt. Ketunpojan pistäessä silmät kiinni ja täristessä kylmänväreiden takia, valui pieni kyynel silmäkulmastaan. Kotona laitettiin peti meidän nukkumapaikkamme viereen ja otettiin lääkettä ja "kylmää käärettä" sekä juotavaa niin paljon, kuin maistui. Uni tuli tämän jälkeen taas välittömästi. Saa nähdä mihin tämä tästä kehittynee..

Alle kymmenen ikäistä voinee hoitaa kotona, KELAn tukien touhua.
Mietin mielessäni, että en kuitenkaan välitä rahasta, jos yli kymmenen vanha lapseni on samassa kunnossa, kuin nyt (Yli 38 astetta kuumetta, heikotusta ja kurjaa oloa sekä lievää sekavuutta.). Jos ei jostain kummasta löydy sopivaa ja luotettavaa hoitajaa, niin palkattomat vapaat, vuosilomat ja (isukilla) pekkaspäivät on onneksi keksitty. Emmekä epäröi käyttää niitä! ;)
Mitä mieltä olette itse asiasta? Minkä ikäisenä teidän mielestänne "voi" sairastaa yksin?

Pussaisin vaikka sammakkoa, jos se tekisi Ketunpojan olon paremmaksi!