Tervetuloa seurailemaan Ketunpojan ja sen Emon yhteisiä ja vähemmän yhteisiä tuotoksia kädentaitojen ja muun puuhailun saralla.
Blogi sisältää myös pohdintaa elävästä elämästä, valokuvia ja kiinanharjakoiran hännän heilutusta. Myös Ketunpojan isukki vierailee blogissa silloin tällöin.
Ai niin, sitten vielä: Kuvat ovat omiani, jos en muuta ilmoita. Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!(Tämähän on tietysti kaikille selvä asia entuudestaan..eikös juu.)

torstai 6. tammikuuta 2011

Kaaosmaista elämää.


Kävin taas helmilaatikollani kääntymässä :D (En kaupassa, vaan kotona tosin.)

En jaksanut suunnitella mitään tarkempaa, joten pistelin helmiä jonoon ja sikinsokin ja tein kaaos-punontamaisesti yhden rannekorun lisää iltapuhteina, kun olin "pitämässä vahtia" eräälle alzheimeriä sairastavalle läheisellemme.

Myös ketunpoika ja isäkettu olivat paikalla.

Poltettiin pihaan kerääntyneet roskat ja katsottiin tulen loimotusta pimeää taivasta vasten.Sitten lämmitettiin saunaa, saunottiin ja keiteltiin hyvät iltakahvit. Ketunpoika veisteli miekkaa halosta ja lopulta nukahti Nappi jaloissaan talon "keskihuoneeseen". Myöhäisillan ohjelmiakin katseltiin ja keskusteltiin kaikesta mitä mieleen juolahti.Ja mukavaa oli.(Vaikka samat keskustelut käydään uudestaan ja uudestaan ja vielä uudestaan ja pitää silmä tarkkana seurata, ettei ovi käy huomaamatta yöllä.)

Nyt on vielä mahdollista viettää yhteistä aikaa. Kerätä muistoja pahan päivän varalle, joka väkisinkin on tulossa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristit juuri päivääni kommentoimalla :)