Tervetuloa seurailemaan Ketunpojan ja sen Emon yhteisiä ja vähemmän yhteisiä tuotoksia kädentaitojen ja muun puuhailun saralla.
Blogi sisältää myös pohdintaa elävästä elämästä, valokuvia ja kiinanharjakoiran hännän heilutusta. Myös Ketunpojan isukki vierailee blogissa silloin tällöin.
Ai niin, sitten vielä: Kuvat ovat omiani, jos en muuta ilmoita. Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!(Tämähän on tietysti kaikille selvä asia entuudestaan..eikös juu.)

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Lunta ja menetettyjä kuvia.

Viime päivinä on ollut pakkasta riittämiin. Ulkona on kuitenkin näytetty nenää niin töissä, kuin kotonakin.
Aurinko laskee  ja pakkanen paukkuu.
Kärhöjä tuttavan pihassa...Saa nähdä miten käynee kukille pakkasherran purressa.

Jokunen päivä sitten olin autolla liikenteessä ja läheisen järven jäälle oli ilmaantunut leveä sateenkaaren pää.
Koska en uskaltanut mennä jäälle etsimään kultapataa, ajattelin hakea kameran ja ikuistaa mahtavan näyn.
Mutta, mutta...Arvaatte varmaan, että en kerennyt nappaamaan kuvaa muuta kuin häviävästä sateenkaaren päästä, kun kamera vihdoin oli hyppysissäni.

Saman tyyppisiä sattumuksia on käynyt ennenkin.
Milloin on joutsenpari lipunut läheltäni tyyntä auringonlaskun kultaamaa järveä pitkin. Milloin on usva ja laskeva aurinko luoneet taikojaan maisemaan. Toisinaan pakkanen on "jäädyttänyt" piipuista nousevan savun liikkumattomaksi palloksi.
Yhtä kaikki, kamera on ollut kotona ja minä kaipaamassa kameraa.
Siitäs saan, kun en kanna kameraa mukana!

Hentoinen jälki oli jäljellä sateenkaaresta ja kultapatakin varmasti hävinnyt.


2 kommenttia:

  1. Jutustelua myös kommenttiisi blogissani alkukirjaimet 2 KI.
    Näiden ohikiitävien hetkien; aurinkopatsaiden, muuttolintujen, helikoptereiden,kukkakärpästen... vuoksi olenkin alkanut kantamaan kameraa aina taskussani.
    Kärsiihän tuo tietysti siitä, mutta minä kärsin enemmän kun joku "kiva" juttu hävisi ja jäi vaan mielikuviin. (akkuhan siitä tiukan paikan tullen on tavallisesti kyllä loppu.)
    Sellainen järjestelmäkamera olisi huippu omistaa, saisi niitä ötökkäkuvia ja voisi zoomailla noita lintujakin. Sitä ei kyllä tulisi mukana taskussa kannettua ja toiseksi, kohdekin olisi varmaaan ehtinyt valmistelujen aikana kadota. Mulla on käytössä Canonin PowerShotA720IS. Ihan näppärä "taskumalli" onkin, 8.0 pix ja mutta valitettavasti vain 6*zoom.
    Jouluiloa ketunkoloon!

    VastaaPoista
  2. Hei kissapelakuu ja kiva kun kommentoit ja jatkoit juttua :)
    Hyvän näköisiä kuvia saat kyllä sillä kameralla! (Pitäisköhän hommata tuollainen pikku kamera taskuun myös.)
    Itse sain kesällä järkkärin ja sitä aina välillä ulkoilutan. Mutta...se on iso ja kömpelö ja objektiivi sellainen, että hirveän pitkälle ei voi zoomata ja samoin ei lähelle. Enkä omista minkään sortin jalustaa tai tukea esim pimeällä kuvausta varten. Ja käyttäjässäkin on vielä vikaa! :D
    En siis vielä hallitse laitetta...lähinnä "näpsin" sieltä täältä.
    Kamerakännykkä on pitkään ollut ainoa kuvausväline minkä olen omistanut. Ja se tietysti on aina mukana, mutta joko täynnä tai sitten akku vähissä.

    VastaaPoista

Piristit juuri päivääni kommentoimalla :)