Tervetuloa seurailemaan Ketunpojan ja sen Emon yhteisiä ja vähemmän yhteisiä tuotoksia kädentaitojen ja muun puuhailun saralla.
Blogi sisältää myös pohdintaa elävästä elämästä, valokuvia ja kiinanharjakoiran hännän heilutusta. Myös Ketunpojan isukki vierailee blogissa silloin tällöin.
Ai niin, sitten vielä: Kuvat ovat omiani, jos en muuta ilmoita. Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!(Tämähän on tietysti kaikille selvä asia entuudestaan..eikös juu.)

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Joulumyyjäiset ja jouluista juhlaa ketunpojan koulussa.

Tänä vuonna, kuten aikaisempina, pidettiin ketunpojan koulussa vanhempainryhmän järjestämät myyjäiset.
Koululaiset askartelivat montaa sorttia koristetta ja lasilyhtyä.
Vanhemmat kasasivat kukkakoreja ja leipoivat.
Oli arpajaista ja myyntipöytää ja vilskettä vilinää, huisketta hulinaa.
Hengissä kuitenkin selvittiin, ja rahaakin saatiin muutama euro tuleviin uimahalli- ja kulttuuririentoihin.

Myyjäisiin myytäväksi tekaisin pienen "metsän joulun".

Ja arpajaisiin palkinnoksi piparitalon.

Myyjäisten jälkeen saimme nauttia koulun ja koulun tiloissa olevan esikoulun mahtavasta ja aivan ihanasta joulujuhlasta.

Toteutus oli tehty kierto-periaatteella ja vanhempia eri pisteissä kierrättivät "opastontut".
Osa ohjelmasta oli sisällä ja osa ulkona.
Kahvia nauttiessa sai katsella tiernapoika-esitystä. Ulkona taasen esitettiin jouluevankeliumi, lyhty-tanssi, taukojumppa ja näytelmä "vanha joululaulu".


Ketunpoika esitti ykkös-kakkosen ja eskareiden yhteisnäytelmässä lyhdynkantaja-tonttua, joka avusti muita tonttuja huimissa akrobatiatempuissa, sekä antoi valoa ja merkin muille missä kohden näytelmää mentiin. Lisäksi ketunpoika lauloi yhdessä toisten tonttujen kanssa.
Näytelmä oli kekseliäästi yhdistelmä temppurataa, laululeikkejä ja näytelmää. Ja koko juhlasalia näyttämöstä permantoon oli käytetty hyväksi. Täysi kymppi siis!

Puitteet kaikkineen olivat kauniit, kynttilän valoa ja lumista maisemaa.
Ja ohjelmat korkeatasoisia ja lasten näköisiä.
Herkistelevänä emona en tiennyt olisinko hymyillyt vai itkeä tirauttanut, niin liikuttunut olin koko juhlan ajan.
Pihaa valaisivat kynttilöiden lisäksi jätkänkynttilät.


Koulun pihassa oleva kumpu loi oivan paikan esittää ohjelmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristit juuri päivääni kommentoimalla :)