Tervetuloa seurailemaan Ketunpojan ja sen Emon yhteisiä ja vähemmän yhteisiä tuotoksia kädentaitojen ja muun puuhailun saralla.
Blogi sisältää myös pohdintaa elävästä elämästä, valokuvia ja kiinanharjakoiran hännän heilutusta. Myös Ketunpojan isukki vierailee blogissa silloin tällöin.
Ai niin, sitten vielä: Kuvat ovat omiani, jos en muuta ilmoita. Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!(Tämähän on tietysti kaikille selvä asia entuudestaan..eikös juu.)

tiistai 14. kesäkuuta 2011

(K- 18 !! )Ikäviä uutisia.

Olen ollut hieman pois maisemista.

Suurin syy on ollut tällä kertaa isäni poistuminen vehreämmille niityille ja kesätuulen huminaan.
Varoitan tässä vaiheessa, että puran tähän postaukseen tunteitani ja kerron asioita, jotka eivät ole herkimmille!!

(Lopeta siis lukeminen nyt, jos et halua tietää enempää.)

Kun olin lapsi, hän oli minulle kuin puolijumala ja minäkin hänelle tärkeämpi kuin muut.
Aikaa myöden hänelle tärkeimmäksi ja kuninkaaksi tuli alkoholi. Silti jaksoin aikani puolustella ja peitellä. Auttaa ja kuunnella.

Ajan kuluessa kyläily  jäi, tuli vain soittoja. Murrosiän loppuvaiheilla pyysin isääni soittamaan minulle selvinpäin, jos hän halusi kanssani keskustella. Mutta soittoa ei kuulunut.

Tullessani raskaaksi kävin isäni työpaikalla, jossa hän ei tosin ollut silloin paikalla. Jätin terveiset.
Jouduin kuitenkin odottamaan puhelua monta vuotta tuosta tapauksesta eteenpäin.  Äidilleni isäni soitteli ja kyseli kuulumisiani.

Sitten tuli soitto minullekin. Humalassa.

Olisin halunnut vastauksia, selityksen, anteeksipyynnön. Tunnustuksen siitä, että olin vielä tärkeä.
Sain selityksen siitä kuinka hyvä isä hän oli ollut. Pienen maininnan siitä, että näin nyt vain on. Ja kertomuksen, kuinka kuitenkaan ei haluaisi muuttaa mitään. Oli kuitenkin iloinen, että olimme löytäneet uudelleen yhteyden. Sanoi kaivanneensa.

En pystynyt tuolloin antamaan anteeksi, enkä antamaan itsestäni enää palaakaan jauhettavaksi tunteiden myllyyn, jossa aikoinaan olin. Itkin. Olin vihainen. Olin pettynyt. Kerroin sen isälleni, joka varmasti loukkaantui. Se oli viimeinen kerta, kun puhuimme keskenämme.

Jälkikäteen olen pohtinut tuota puhelua. Oliko isälle liian vaikeaa myöntää tuhonneensa meidän suhteemme alkoholin vuoksi? Olisinko voinut auttaa häntä enemmän tuhoamatta itseäni? Olisiko ollut enää edes mahdollista hänen lopettaa juomistaan? Olisiko minun pitänyt antaa anteeksi hänelle ja itselleni?

Tehtyjä ei kuitenkaan saa tekemättömiksi. Jäljelle jää vain muistojen kappaleita, joista osa on hyviä, monet ikäviä.

Kiitollinen olen siitä, että tunsin hänet hänen parhaimpina aikuisvuosinaan.

Kohta mereen siroteltava tuhka ei ole samasta ihmisestä, joka aikoinaan oli näppärin ja hurjin suutari koko Helsingissä. Miehestä, joka katsoo kameraan ja hymyilee leveästi soittaessaan tyttärensä kanssa pianoa. Miehestä, jonka hartiat kerran jaksoivat kantaa minua. Miehestä jolla oli elämä edessä ja paljon unelmia.

Tuhka on sairaasta, voimattomasta ja onnettomasta ihmisestä, joka jo toivoi kuolemaansa. Ihmisestä joka oli osittain pidätyskyvytön, yksinäinen, katkera ja ilkeä.

Tunsin itseni voimattomaksi ja avuttomaksi mennessäni isäni asuntoon. Näin rappion ja tunsin nenässäni hajun, joka sai minut pesemään itseäni useita kertoja kotona.

Isäni kuoli yksin. Häntä ei kaivannut kukaan moneen päivään. Lattialla pitkin oli ulosteita, verta ja osia päänahasta. Pöydillä oli usean päivän tiskit. Osa likoamassa tiskialtaassa, josta nousi kuvottava haju. Pöydällä oli neljä tyhjää kirkasviinapulloa ja tölkkejä siellä täällä.Juomattomia pulloja oli odottamassa toiset neljä.
Jääkaapissa oli vaikka kuinka paljon ruokaa, vaikka isä ei kuulemma pystynyt enää oikein syömään.
Hoiti kuitenkin talouttaan välillä hyvinkin, ainakin niin hyvin kuin pystyi.

Kenkäni tarttuivat lattiaan kiinni ja katseeni löysi tuttuja esineitä. Valokuvani löytyivät kaikki samasta paikasta, kuin isäni buutsien kärkiraudat.
Alakerran kanakopissa oli tyhjien tölkkisäkkien lisäksi musta jätesäkki roikkumassa seinällä: Sen sisällä olivat isäni itse ompelemat nahkaliivit ja -farkut, joita hän käytti, kun viimeksi näimme toisiamme. Muut eivät  olleet koskaan nähneet kyseisiä vaatteita isäni päällä.

Tiedän, että molemmat rakastimme toisiamme hiljaa. Elämä vain oli liian vaikeaa sen näyttämiseen.

Toivon isäni saavan rauhan. Toivon sitä myös itselleni.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Laululinnun suloäänet rannalla.

Veden solinaa, selviä kurjen tahi joutsenen ääniä...Voisinpa saada kuvan.
Varovasti liikun kohti ääniä. Onnistun lähestymään kohdetta huomaamattomasti. Harmi, ettei juuri nyt ole kameraa mukana!...

...Todellisuudessa äänet kuuluvat meidän pesuhuoneestamme, eikä järveltä. 

Ketunpoika seisoo suihkussa siniset uimakakkulat silmillä ja "karnevaalipilli" suussa, irvistellen kääntyvälle suihkuseinälle ja välillä töräytellen pillillä.

Kysyn jokos herra olisi valmis pesuissaan, kun nukkumaanmenoaikakin olisi jo käsillä. Vastaus on vankka "kyllä", vaikka etuhiukset sojottavat kuivina eteenpäin takahiusten puolestaan ollessa märkinä littanassa. Kehotan pesemään hiukset uudestaan ja pistämään toimenpiteeseen vauhtia.

Ketunpojalla oli tänään metsäretki koulun puolesta.
Kyläkoulumme yhteydessä toimii esikoulu ja yhteistyö on joustavaa ja monipuolista.
Retki oli "väripiirin", eli eskareiden ja ykkös-kakkosten tämän vuoden yhteisen toiminnan kevätretki ja päätös.
Retken kohokohdiksi oli noussut se, että tieltä oli löytynyt hauenpää.
Yhtä kova juttu oli ollut lupa olla ilman paitaa koulun pihassa.

Joskus, tai aika useinkin tulee pohdittua lapsen mielenliikkeitä. Lapsi osaa yleensä elää hetkessä ja nauttia asioista, joita aikuinen ei huomaakaan tai ainakaan osaa arvostaa.

Työni puolesta kiinnitin huomioni tuohon ominaisuuteen viimeksi omalla kevätretkellämme. Nimittäin epäilen meidän retkemme suurimman kohokohdan olleen linja-auton vessan :D

lauantai 28. toukokuuta 2011

60 neliötä ja "panic" room.

"Musta tuntuu, että te ette välitä musta yhtään!!!!!" Parkui Ketunpoika vessassa ja sitten siskonmakkarasopan äärellä.

Ja mistäkö tämä johtui?

Siitä tietysti, että olin julma Emo ja pakkasin lattialla, pöydällä, jne ylt'ympäriinsä lojuvat lelut ja rojut mustaan jätesäkkiin.

Ja miksi?!

Koska olin jo aiemmin (Lue:eilen.) kertonut Ketunpojalle tekeväni tämän toimenpiteen, jos huusholli ei rupeaisi näyttämään ihmisasumukselta. Samasta aiheesta oli ollut joskus aiemminkin puhetta ja kerran aiemmin olin jo saman toimenpiteen suorittanut.

Tänään kurkis...siis yritin kurkistaa Ketunpojan huoneeseen, mutta sepä ei noin vain käynytkään.

Ketunpoika oli taitavana ja yritteliäänä poikana ottanut leveimmän maalarinteipin sekä kerän tervanaruani ja teipannut ja naruttanut kaiken seinähyllyjen kiinnikkeistä, naulakoista ja oven saranoista sekä kahvoista lähtien. Sekaan oli sidottu myös tyyny ja joitain vaatteita.
Myös kevyimmät ja liikkuvat huonekalut oli teipattu paikoilleen lattiaan.
Koko komeus oli päällystetty leluin ja peti-sekä käyttövaattein ja roskin.
Teroitus ym roskat olivat pitkin lattiaa (Roskista oli tarvittu, joten se oli tyhjennetty lattialle.), sulassa sovussa metallijauhe ym purkkien, sekä pikkulegojen, sähkökoe-sälän ja muiden lelujen kanssa.
Oikeastaan juuri mikään tavara ei ollut paikoillaan.
Myös pöydän päällinen pursusi tavaraa ja roskaa.

Emo ei päässyt huoneeseen, mutta Ketunpoikakaan ei siellä ollut. Oli ryöminyt raosta muun huushollin puolelle. Kukapa tuollaisessa "paniikkihuoneessa"...siis majahuoneessa koko päivää viihtyisikään.

Emo siis hermostui ja otti jätesäkin kouraansa ja keräsi kaikki ne lelut ja tavarat, jotka eivät olleet paikoillaan....Ja aikamoisen jupinan ja saarnan saattelemina.
Myöhemmin, syömisen ja keskustelun jälkeen Ketunpoika tienasi ensimmäisen takavarikoidun lelunsa takaisin siivoamalla HYVIN huoneensa.
Ja loput lelut palailevat takaisin yksi-lelu-päivässä vauhdilla, jos homma pysyy hanskassa ja huone jokseenkin siistinä.

Myöhemmin illalla pelasimme Halli-Gallia.
Nukkumaan mennessään  Ketunpoika kehuskeli, että oli ihanaa, kun huone oli siisti ja puhtaat lakanatkin tuoksuivat raikkaalle.Ennen yöhalia ja -suukkoa Ketunpoika sanoi, että enää ei tuntunut yhtään siltä, ettemme hänestä välittäisi.
Selitinkin, että jos emme välittäisi, saisi Ketunpoika tehdä luultavasti aina mitä haluaa. Mutta koska hän on meille kultaakin kalliimpi, koitamme opettaa häntä "elämään ihmisiksi." <3

Lomalle(ko?)

 
 


Minä odotan jo lomaa ja kesän tuomia mukavia muistoja.
Tuollaisia, kuin nuo yllä olevat muistot Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta.
Rakastan noita karamellisoituja omenoita...manteleista puhumattakaan...Jaa miten niin aina ruoka mielessä?! :D
No onhan siellä tietysti muutakin mukavaa...Kuten muuta hyvää ruokaa ;) ja no tietysti esityksiä ja näytöksiä ja hienoa nukketeatteria ja, ja...

Meidän perhe on ehdottomasti kotimaanmatkailijoihin kuuluva porukka.
Suomi on hieno maa ja täynnä monia erilaisia paikkoja, joissa kannattaa käydä piipahtamassa, tai viipymässä :)

Yleensä homma on toiminut niin, että olemme viettäneet yhteistä lomaa ja sitten on ollut äiti-poikareissulle varattu aika, jolloin Isukki on ollut töissä.
Jos loma-ajat ovat antaneet periksi, niin sitten olemme pyrkineet Isukin kanssa myös pienelle kahdenkeskiselle reissulle.

Tänä vuonna toivoisin, että kerkiäisimme Isukin kanssa Turun seudulle lomailemaan ihan kahdestaan. Viime vuoden reissu sinne koko perheen kokoonpanolla oli todella positiivinen kokemus.
Toinen toivomuskohde sijoittuisi Itä-suomeen, esimerkiksi Rantasalmelle Savonlinnan liepeille. Siellä olemme aikaisemmin viettäneet mukavia lomahetkiä Hakoapajan mökeillä Heiskasen Esan huomassa :)
Kolmas toivekohde sijoittuisi sitten jonnekin Hämeeseen tahi piäkaupuntiseudulle.(Mutta vain siinä tapauksessa, että nuo kaksi ensimmäistä ei missään tapauksessa onnistu.)

Jos muuten mielessäsi on jokin todella kokemisen arvoinen tai muuten hieno kohde, voit vinkata siitä tuonne kommenttilootaan. Ja sitten minä kiitän kovasti :)

Parolan panssarimuseo on käynnin arvoinen paikka, jos aihepiiri yhtään kiinnostaa.
Joskus kesä yllättää omassa pihassa :)
Äiti-poika reissut ovat kesän "kuuminta hottia" ja "parhautta" :D

Joskus kannattaa poiketa suunnitellulta reitiltä. Saatat löytää jotain mukavaa. Kuva otettu lähellä Ikaalisia, hevostilalla, jossa on myös majoitusta ym.

Ja mikä parasta: Lomailla voi vaikka olisi töissäkin, nimittäin viikonloppuisin ja iltaisin :) Kesällä jotenkin tuntuu, että virtaa on enemmän.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Kaamea räkälöntti!

 Kevätjuhlat töiden puolesta on juhlistettu ja viimeinen rutistus alkaa. Sitten vielä hetki pienempien lasten parissa työskentelyä ennen kesäloman alkua.
Tähän vuodenaikaan sitä ihmettelee joka kerta lasten huimaa kasvua :)

Ketunpojalla ei varsinaisia kevätjuhlia olekaan. Hänen koulussaan valmistetaan juhlat joka toinen vuosi jouluna ja joka toinen keväällä. Pienimuotoinen todistustenjakotilaisuus toki on joka kerta.
Taidan silti hipsiä koululle kukkasten kera ;)



 Ketunpojalta sain kimpun voikukkia.


Joiden ihanaa keltaista katselee ilokseen....Mutta yhden varressa oli "räkää! Yäääääk!!! " ;) :D




Tai ei sittenkään...


"Sylkikaskas (Philaenus spumarius) on 5–6 mm pitkä ruohikossa elävä hyönteinen. Etenkin keväällä voi nähdä kasvien varsissa niiden aiheuttamia sylkipalloja, joita kansanomaisesti kutsutaan käärmeensyljeksi. Sylkipallon sisällä elää sylkikaskaan toukka, joka imee kasvinesteitä suojaavan pallon sisässä. Imiessään kasvinesteitä toukka samalla puhaltaa ilmaa peräpäästään, jolloin vaahto syntyy. Sylkipallo suojaa toukkaa lähinnä kuivumiselta, mutta myös vihollisilta. Toukan voi nähdä pyyhkimällä syljen pois. Sylkikaskaita tavataan Suomessa Lapissa saakka."(wikipedia)


 Yritettiinpä pyyhkiä..vaan ei löytynyt toukan toukkaa...


Tutkittiin olisiko öttiäinen kukan sisällä...Hmmm..Eipä ollut...



Tarkempi tutkiminen osoitti kukinnon alapuolella olevan isomman "räkä" kasan..."Yöööök!" :D


Sellainen "hirvitys" sieltä sitten paljastui :D

Ketunpoikaa nauratti ötökän liikkuminen ja "takapuolen heiluttelu". Yllättävän vikkelä tuo kaveri minustakin oli. Ja hetken paperilla suunnistettuaan, kipitteli takaisin kukinnon alla olevaan sylkikotiinsa, jonka suojissa palautamme sen takaisin luontoon, ojan penkalle, kauaksi kasvimaasta ja pihan kasveista :)

Ahven pääsköön myös takaisin järveen viikonloppuna ja jääköön tämä tuulitukka huushollimme ainoaksi lemmikiksi..ainakin joksikin aikaa, kunnes taas ilmestyy jonkin sortin ötökkä, nilviäinen tai muu "paijailtava" :D

Tämä "lemmikki" saisi tulla taas toimintakuntoon...Josta tulikin mieleen, että nyt lähden hakemaan varaosia.


Hyvää viikonloppua!

tiistai 24. toukokuuta 2011

Löydös.

Tälläinen löydös tehtiin ulkona olleen, ylösalaisin käännetyn emalivadin sisältä.
Pesä avattiin ja tutkittiin kaikin mahdollisin välinein.
"Mitä ihmettä! Siellä on hunajaa!..Eikä..ku..siel on jotain mikä liikkuu! Se on...hmmm...Siel on toukkia! Tää on se vauvojenhoito-osasto. Se mikä on siellä syvällä pesässä. Ja tääl on muniakin."
"Mistähän tää pesä on tehty? Se tuntuu puulta,karkeelta, mut mitä se on?... Äiti vihjaili, et se pesä on vähän kun paperia ja sano et paperia tehdään puusta. Tarkistetaan... Pesä näyttää ihan langoista tehdyltä! Mut tää paperikin näyttää vähän niinku..Oisko äiti oikeessa? Vai onko toi pesä tehty ampparin kakasta ja syljestä ja jostaki ihme aineesta? ;) "

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Rapusyöttejä ja parran ajoa.

Lauantaina vihdoin ja viimein pääsin haistelemaan ulkoilmaa. Puolentoista viikon sisällä oleilu  ja makoilu ei ole se mikä minua viehättää :D Tosin olen ottanut aika varovaisesti ja rauhallisesti...
Ilmaa ja kesän tuoksua!

Maalaismaisemaa <3

Ketunpoika oli perjantaina koulussa, tosin yskiväisenä vieläkin.

Lauantaina kävimme koko perhe, lisänä mummu ja Ketunpojan täti, elokuvissa katsomassa Rio:n. Illalla pääsimme Ketunpojan isukin kanssa rauhalliselle iltakävelylle ihan kahdestaan (jos Nappia ei lasketa), kun mummu otti Ketunpojan yökylään.

Tänään metsästimme rapusyötit kutuojasta.
Lisäksi oleilimme Ketunpojan mummulassa lehtien keräämisen, perämoottorin korjauksen, hyttysten läiskimisen, seurustelun  ja saunomisen merkeissä.(Raskaimmat hommat hoiti Isukki, itse toimin lähinnä avustavana kätenä ja hyvänä seuranpitäjänä.)

Rapusyöttejä käsiteltäessä Ketunpoika huomasi yhden ahvenen muiden kalojen seassa.
Tuloksena siitä on n 40 litran astia täynnä vettä, kiviä, oksia ja rakkautta meidän pesuhuoneessamme. Ja onhan siellä tietysti hapetin, sekä se yksi ahven :)
Ketunpojan isukki vihjaili kyllä, että pitäisiköhän ottaa myös se laama, mitä televisiossa "mainostetaan"... Ihme vihjailua :D

Myös Nappi, joka tässä pötköttää pentuna kaksoissisarensa kanssa, sai tänä viikonloppuna oman osansa rakkautta pesun ja karvojen trimmauksen muodossa.(Lue:Talviparran poisto ja "otsahiusten" lyhennys )

Ulkolemmikkejäkin meillä on ollut selvästi. Nimittäin myyriä.
Ne ovat syöneet monenmoista pikku pihastamme, kuten luumupuu.
Näyttäisi ainakin siltä, että puu on täysin kuollut: Ei lehden lehteä, vaikka sireeni tekee vieressä kukkasia. Oksat rapsahtelevat kuivina ja silmujen sisältä ei paljastu vihreää, vain kuivaa ja ruskeaa. Se siitä puusta sitten :(
Myös marjapensaan juuressa oli suuri ammottava kolo, joka ei onneksi ole vaivannut pensasta ollenkaan. (Huh.)

Pihahommat ovat muutenkin retuperällä sairastelun vuoksi.
Perunoita ei ole pistetty itämään, saati kasvamaan. (Aion sen kyllä vielä tehdä.) Mitään ei ole kylvetty ulos. Mitään ei ole kitketty, ei kaivettu, ei möyhitty eikä pöyhitty. Eikä istutettu. Ei tehtyjen-asioiden lista on kilometrin mittainen, mutta ehkäpä tässä vielä kerkiää :)

Loppuun pistän vielä kuvan kannosta, jonka ohitse kuljimme taannoin. Mielestäni kanto oli hyvä esimerkki luonnon taideteoksista .)