Kipeän pelastus.

Yhden asian mies (Aspergerista) on juuri nyt luvun alla.

Kaija Papu ja Aino Louhi ilahduttavat minua mm. sarjakuva päiväkirjallaan: Kuvatus 3.

Mikä on kipeän pelastus? No kirjat tietty! Siis sillä varauksella, että jaksaa lukea. Ihanat ihanat kirjat: Surulliset. Pelottavat. Romanttiset. Mieltä avaavat. Hauskat.Opettavat. Hämmästyttävät.

Toinen kipeän pelastus on oikeanlainen ruoka. Minulla henkilökohtaisesti vahva kaalisopan liemi. Tyytyminen oli tällä kertaa tosin keitettyihin perunoihin ja maksalaatikkoon. (Kokki kolmonen ei osannut tehdä kaalisoppaa ;) ) Mehujäätelökin olisi tehnyt kyllä kauppansa, mutta eipä nyt ollut sitäkään.

Sitten kipeyden karkotukseen tarvitaan unta, lämpöä, hyvää huolenpitoa ja juotavaa. Ja siitä saa olla kuka tahansa mitä mieltä tahansa....Oikea juoma on keltainen jaffa :D

No näillä opeilla on menty ja nyt olisi valoa tunnelin päässä näkyvissä. Huomenna töihin ja liikekannalle. Kyllä tämä makoilu jo riittikin.

Tähän samaan syssyyn pistän kuvia paperinukeista, joiden asuinpaikka on eteisen romukomeron ovi, johon on lätkitty ensin magneetti- ja sitten liitutaulumaalia.Siinä on ketunpojan mukava piirrellä mielenmaisemia ja lätkiä "nukkeja" sinne tänne.

(Nyt joku kommentoi, että eihän noi mitään paperinukkeja oo! Mutta enpä parempaakaan termiä keksinyt..)

Tavalliselle paperille ensin painettu pohjakuvio porkkanaan kaiverretulla leimasimella + maalattu pohjaväri akvarellein. Päälle sitten tussia. Lopuksi kontaktimuovitus, jotta säilyvät mukavammin leikeissä.

Enpä muista mitä tusseja olivat, mutta kärki oli hauska siveltimen tapainen...

Nessie vai lohikärmes?

Ketunpoika lupasi taiteilla näitä myös, kunhan projekteiltaan kerkiää ;)

Kaverin kaipuu.

Korkeasaaren karhuaitaus. Naakat osingoilla.

Luteen treffit.

Korkeasaaresta 2010.

Kyllä se vaan niin on, että harva haluaa olla yksinäinen. Yksin kenties, mutta ei yksinäinen.

Tänään emon olo on ollut yksinäinen. Muut ovat töissään ja emo makaa sängyssä.
Kiva olisi, jos sairastava aikuinenkin saisi seuraa. Siis ihmisseuraa. Pöpöjä kun ei varsinaiseksi seuraksi lasketa, vaikka seuralaisena ovatkin.

Onneksi Nappi on sympatiseerannut minua ja nukkunut koko päivän kyljessä kiinni.

On se eläimen vaisto vain kummallinen. Siinä tuo tuhisee, vaikka normaalisti leikkisi ja pötköttelisi omassa pedissään, välillä rapsutuksia hakien. Vaan ei tänään, ehei! Tiukasti kiinni, kuin vahtien, ettei emäntä nyt salaa pääse tuosta veiviä heittämään. Taitaa se eläin olla ihmisen paras ystävä.

Pala kakkua ja toisenlainen synttärilahja.

Eilen tehtiin ruokaa syksyisistä sienistä. Pastaa, sieniä, sipulia, rehellistä voita, ja mausteita (pippuria, suolaa ja persiljaa.) ja no...ihan vähän parmesaania päälle. Siinä ei sen kummempia soosseja tarvittu. Ei edes ketsuppia, paitsi ketunpoika, joka rakastaa sitä tavaraa yli kaiken.

Pastan voimalla ketunpojan isä kiipesi katolle ja tiputteli koko rivitalon mitalta lumet alas.
Ja ketunpoika riemuitsi suuresta lumivuoresta, joka takapihalle ilmestyi.

Kuin majakaksi ikään, väsäsi ketunpoika lumilyhdyn kasan päälle. Samaan aikaan väsäsi emo palan kakkua synttärivieraille: Isovanhemmille ja tädeille.

Alla 6 munan kääretorttu (viipaleina) omenasoseella ja lemon curdilla. Päällä kerroksittain kaksi eri hyydykettä:sitrus ja omena. (Perusohje hyydykkeeseen: purkki kermaa vaahtona + purkki rahkaa (Naturel tai maustettu) + makuainetta (Hilloa,sosetta, vaniljaa..) oman mielen mukaan. Tarvittaessa sokeria. Liivatetta n. kolme tuohon määrään/ohjeen mukaan..huomioi esim marjojen tuoma nesteen lisäys.) Valutetut ja kuutioidut purkkipersikat päälle ja kerma reunaan. (Kokosin kakun irtopohjavuokaan, jossa on tarjoilualusta itsessään.)

 Kakun perusidea oli "nyhjää tyhjästä" eli mahdollisimman vähän juuri tätä varten ostettavia aineksia: Purkkipersikoita, omenasosetta(omatekoista, että joulutorttujen teosta jäänyttä), lemon curdia, jauhoja, munia, liivatetta jne löytyi kotoa. Kaupasta sitten piti hakea purkki tavallista, ja purkki maustettua rahkaa sekä kolme kermaa. Siitä se ajatus sitten lähti ;)

Tarjoilut kelpasivat ja vieraat viihtyivät.
Lahjaksi ketunpoika sai potkukelkan. Lupasi huomenna mennä kouluunkin sillä :D

Loppuillasta kerroimme ketunpojalle, että häntä odottaa vielä yksi lahja. Hieman erilainen sellainen.
Lahja, joka olisi kestävä ja hyvän mielen tuova. Sellainen, jonka valintaan ketunpoika voisi itse vaikuttaa.

Ennen nukkumaan menoaan ketunpoika hymyili... Hänellä on nyt kummi-lapsi Ugandasta:Centurio, 9-vuotta, joka pitää pallopeleistä :)

Wruuum!

Muutamia vuosia sitten, eskarin keskustelussa, sanoi niin isä kuin poika haluavansa rakentaa mikroauton. Moottorikin olisi valmiina.

Ainoa este projektille oli emo, joka ei ollut vakuuttunut turvallisuusasioista.
Myös mönkijästä ja moposta puhuttiin, mutta emo ei lämmennyt sillekään.

Asia jäi sikseen. Mutta ei painunut täysin unohduksiin.

Emo halusi varmistua, että asiat tehdään järkevästi. Että poika söisi enemmän särkeä ja kasvattaisi myös järkeä...että osaisi paremmin ennakoida tilanteita ja tulevaa ja tiedostaa sääntöviidakon kiekurat, jotta ajaminen olisi turvallista.

Kaksi vuotta sitten koitti päivä, jolloin emo lupasi hankkia pojalle mopon.
Mutta vain mopon.
Omassa pihassa ajamista varten.
Juuri sopivan kokoisen.

Silloin meille muutti "apina": oranssi ja Honda sukunimeltään.

Isä oli innoissaan ja  poika enemmän innoissaan.
Siitä alkoi loputon korjaamisen ja entisöinnin kierre, jolle ei näy loppua.

-Mä säädän nää jarrut ny!

Ja koitti myös aika, kun mikroautollakin pääsi ajamaan...Nimittäin Suzukartin tiloihin pari päivää sitten. Ja ihan emon luvalla ;)

-Kypärä, mutta mnkä kokoinen?

-Fiuuuh!

Kaaosmaista elämää.

Kävin taas helmilaatikollani kääntymässä :D (En kaupassa, vaan kotona tosin.)

En jaksanut suunnitella mitään tarkempaa, joten pistelin helmiä jonoon ja sikinsokin ja tein kaaos-punontamaisesti yhden rannekorun lisää iltapuhteina, kun olin "pitämässä vahtia" eräälle alzheimeriä sairastavalle läheisellemme.

Myös ketunpoika ja isäkettu olivat paikalla.

Poltettiin pihaan kerääntyneet roskat ja katsottiin tulen loimotusta pimeää taivasta vasten.Sitten lämmitettiin saunaa, saunottiin ja keiteltiin hyvät iltakahvit. Ketunpoika veisteli miekkaa halosta ja lopulta nukahti Nappi jaloissaan talon "keskihuoneeseen". Myöhäisillan ohjelmiakin katseltiin ja keskusteltiin kaikesta mitä mieleen juolahti.Ja mukavaa oli.(Vaikka samat keskustelut käydään uudestaan ja uudestaan ja vielä uudestaan ja pitää silmä tarkkana seurata, ettei ovi käy huomaamatta yöllä.)

Nyt on vielä mahdollista viettää yhteistä aikaa. Kerätä muistoja pahan päivän varalle, joka väkisinkin on tulossa...

The mummy ja makkara.

Viime päivinä on lasketeltu. Lue: Ketunpoika on lasketellut. Lämmittely on tapahtunut ihanassa kodassa.

Ja makkaraa on tietty paistettu :) Ja syöty. Monta. Vaikka eihän me lasketa.

Ketunpojan muumio-paja  on toiminut moitteettomasti ja itsenäisesti. (Sisällä folio. Päällä wc-paperi+liima-vesiseos.) 
Kuva ei tosin anna oikeutta muumiolle:  Pää on oikealla ja jalat vasemmalla.
Sargofagi valmistunee myöhemmin.
Hieroglyfejä on myös rustattu. Lienee ohjeet sargofagin tekoon.

Kallo muumion alla ei ole esihistoriallinen, vaan ketunpojan huomisen reissun syy.
Ketunpoika astuu oikomishoitojen ja -kojeiden ihmemaahan huomisesta alkaen, määräämättömäksi ajaksi.
Jännää, hurjaa ja(omasta kokemuksesta) vähän inhottavaakin.

Eläimellistä mökkeilyä ja vakavaa asiaa.

Vuosi vaihtui niin mökillä kuin muuallakin.
Ammuimme muutaman raketin ketunpojan iloksi, saunoimme, söimme, pelasimme lautapelejä ja valoimme tinaa.

Perinteisesti kuuluisi kai tehdä jonkinlainen lupaus. Minä en sellaista tällä kertaa tehnyt.

Tosin toivoisin, että osa ihmisistä tekisi sellaisen.
Minulla olisi ihan aihekin varattuna lupaukselle...ja se kuuluu näin:

"Minä ........ lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon: Etten ota eläintä, josta en voi huolehtia.
Jos otan eläimen, annan sille rakkautta, lämpimän ja turvallisen kodin ja sopivaa ruokaa ja juomaa.
Huolehdin sen terveydestä ja tarkkailen sen terveyttä säännöllisesti.
En päästä sitä juoksentelemaan vapaana, vaaroille alttiina.
En tehtaile pentuja/poikasia.
En pidä häkkieläimiä liian pienissä tiloissa.
En kouluta eläintäni liian kovalla kädellä tai jätä sitä tyystin kouluttamatta.
En altista eläintäni kaltoinkohtelulle tai vaaroille ylipäätään.
Ja ennen kaikkea: En hylkää eläintäni.
Jos hyvästä syystä joudun luopumaan hankkimastani eläimestä, hankin sille uuden ja hyvän kodin."

Tämä lupaus tuli minulle taasen mieleen mökkeillessä.
Pikkusiskollani on monen monta kissaa ja kaksi koiraa. Ja kaikki nämä karvakaverit olivat tietysti myös viettämässä uutta vuotta kanssamme.

Eläimet ovat tulleet hänelle mikä mitäkin kautta. Yksi asia niitä kuitenkin melkein poikkeuksetta yhdistää:  heitteille jättö tai sen uhka/ pitovaikeus.

On paukku-arkaa metsästyskoiraksi aiottua koiraa. On roskalavan takaa löydettyä hylättyä kissanpentua. On maailman kiltein kissa, joka on pelastettu hyväntekeväisyysihmisten toimesta pahoinpideltynä ja hylättynä ja kolmijalkaisena. Ja lista sen kun jatkuu.

Näiden eläinten onneksi, joku on niitä auttanut ja ne voivat nyt hyvin. Niiden osalta uusi vuosi on hyvä.