"Kovanonnenoravat" muuttaa.

Tässä on yksi kokeilu-savityöni. Ristin sen "kovanonnenoraviksi".

Tehdessä ei ollut selkeää juttua mitä olisin tehnyt. Kurret muistuttavat mielestäni kettuja ja isoimman oravan pääkin tippui pariinkin otteeseen. Loppujen lopuksi sen pää jäi väärään asentoon ja silmätkin vinksahtivat...

Lasitus ei oikein onnistunut. Värit, joita piti lasitteessa olla, hukkuivat matkalle. Siis ruukkuosassa vihreää ja kirkasta kurreissa.)

Mietin, että onkohan tää nyt sitten sitä käsityön tunnelmaa?

No lopputulos kukkineen on ihan ok.
Ja oli tai ei, kurret muuttavat kuitenkin jouluna äitini luo....Eikös kaikkien äitien kuulukin tykätä lastensa töistä? :D

Jouluna täytyy olla kuusi, koska muuten ei ole neulasia juhannuksena!

Ketunpojan kanssa kävimme "kuusimetsällä".
Kylmä oli ja viima oli kova, mutta talon koiraa se ei haitannut. Se ihastui ketunpoikaan ikihyviksi ja oli mukana sahailemassa.

"Vien sun sahas, jos en pääse mukaan!"

"Mikähän me otettais?"

Hei, me sahataan!

Omistaja vakuutti, että koira ei karkaa, vaikka mukaamme lähteekin kävelylle. Eikä karannutkaan...paitsi meidän autoon melkein :D

Ketunpojan sahailema kuusi sulaa nyt hitaasti anoppilan autotallissa vesiastiassa, että neulaset pysyvät kiinni kuusessa. Ei ne juhannusneulaset kuitenkaan niin mukavia ole ;)

Valokuvatorstain haaste 189: Mielenrauha.

Viime kesän ravustus-reissulla napattua.

Kuten aiemmin olen maininnut, mieleni lepää järvellä ja luonnossa. Suomi on maa, jossa kumpaakin maisemaa on onneksi tarjolla yllinkyllin.

Järvellä on hyvä rauhoittua ja kuunnella, vaikka sitä hiljaisuutta. Lisäksi voi tuntea ja haistaa.
Luonto tuoksuu eri vuodenaikoina erilaiselta, ja joskus tietyt tuoksut tuovat mieleen tapahtumia menneiltä ajoilta.

Mielenrauha tulee eri ihmisille erilaisista asioista, se omansa vain pitää löytää.
Toivon meille kaikille mielenrauhaa näin jouluksi ja ensi vuodeksi!

Käypä katselemassa lisää mielenrauhasta täältä.

Venyy ja paukkuu, vaan eipä roiku enää!

Tänään olen tyytyväinen itseeni. Olen saanut hoidettavia asioita pois roikkumasta.

Mm ketunpojan jouluarviointi oli tänään. Ja kun sille ei sitten millään tuntunut löytyvän sopivaa rakoa..Huh!

Arviointi oli mukavampi tapa saada palaute, kuin lippulappunen jossa on pari rastia ristissä. (Tosin hyvä olisi, jos joku kirjoitettukin versio löytyisi jatkoa ajatellen...vähän niin kuin todistusaineistoksi puhutusta.)
Mukava oli kuulla miten menee ja missä kohden olisi parannettavaa. Mitä lapsi ajattelee asioista ja mihin hän pyrkii. Ja
 miten siihen pyrkimykseen päästäisiin.

Toinen asia on ne joululahjat. Nyt rupeaa kaikki olemaan suurinpiirtein paketissa. Jee!

Ja kolmanneksi: Olen raivannut hieman huushollia. Siis niitä kasoja, joita meille ainakin syntyy jouluaskarteluja ym tehdessä. Aloittaminen on aina hankalaa, mutta tulos ilahduttaa mieltä!

Valokuvatorstain haaste 188: HELP!

Lisää kännykkäkuvia...

Tätä en soisi kenellekään tapahtuvan. Palomiehille (ja muillekin pelastusalan työntekijöille) kaikki kunnia kovasta työstä onnettomuuspaikoilla ympäri maailman!


Valokuvatorstain haaste oli tällä kertaa kuva-haaste. Kuvan ja muiden tulkinnat pääset kurkkaamaan täältä.

Joulumyyjäiset ja jouluista juhlaa ketunpojan koulussa.

Tänä vuonna, kuten aikaisempina, pidettiin ketunpojan koulussa vanhempainryhmän järjestämät myyjäiset.
Koululaiset askartelivat montaa sorttia koristetta ja lasilyhtyä.
Vanhemmat kasasivat kukkakoreja ja leipoivat.
Oli arpajaista ja myyntipöytää ja vilskettä vilinää, huisketta hulinaa.
Hengissä kuitenkin selvittiin, ja rahaakin saatiin muutama euro tuleviin uimahalli- ja kulttuuririentoihin.

Myyjäisiin myytäväksi tekaisin pienen "metsän joulun".

Ja arpajaisiin palkinnoksi piparitalon.

Myyjäisten jälkeen saimme nauttia koulun ja koulun tiloissa olevan esikoulun mahtavasta ja aivan ihanasta joulujuhlasta.

Toteutus oli tehty kierto-periaatteella ja vanhempia eri pisteissä kierrättivät "opastontut".
Osa ohjelmasta oli sisällä ja osa ulkona.
Kahvia nauttiessa sai katsella tiernapoika-esitystä. Ulkona taasen esitettiin jouluevankeliumi, lyhty-tanssi, taukojumppa ja näytelmä "vanha joululaulu".


Ketunpoika esitti ykkös-kakkosen ja eskareiden yhteisnäytelmässä lyhdynkantaja-tonttua, joka avusti muita tonttuja huimissa akrobatiatempuissa, sekä antoi valoa ja merkin muille missä kohden näytelmää mentiin. Lisäksi ketunpoika lauloi yhdessä toisten tonttujen kanssa.
Näytelmä oli kekseliäästi yhdistelmä temppurataa, laululeikkejä ja näytelmää. Ja koko juhlasalia näyttämöstä permantoon oli käytetty hyväksi. Täysi kymppi siis!

Puitteet kaikkineen olivat kauniit, kynttilän valoa ja lumista maisemaa.
Ja ohjelmat korkeatasoisia ja lasten näköisiä.
Herkistelevänä emona en tiennyt olisinko hymyillyt vai itkeä tirauttanut, niin liikuttunut olin koko juhlan ajan.

Pihaa valaisivat kynttilöiden lisäksi jätkänkynttilät.

Koulun pihassa oleva kumpu loi oivan paikan esittää ohjelmaa.

Lunta ja menetettyjä kuvia.

Viime päivinä on ollut pakkasta riittämiin. Ulkona on kuitenkin näytetty nenää niin töissä, kuin kotonakin.

Aurinko laskee  ja pakkanen paukkuu.

Kärhöjä tuttavan pihassa...Saa nähdä miten käynee kukille pakkasherran purressa.

Jokunen päivä sitten olin autolla liikenteessä ja läheisen järven jäälle oli ilmaantunut leveä sateenkaaren pää.
Koska en uskaltanut mennä jäälle etsimään kultapataa, ajattelin hakea kameran ja ikuistaa mahtavan näyn.
Mutta, mutta...Arvaatte varmaan, että en kerennyt nappaamaan kuvaa muuta kuin häviävästä sateenkaaren päästä, kun kamera vihdoin oli hyppysissäni.

Saman tyyppisiä sattumuksia on käynyt ennenkin.
Milloin on joutsenpari lipunut läheltäni tyyntä auringonlaskun kultaamaa järveä pitkin. Milloin on usva ja laskeva aurinko luoneet taikojaan maisemaan. Toisinaan pakkanen on "jäädyttänyt" piipuista nousevan savun liikkumattomaksi palloksi.
Yhtä kaikki, kamera on ollut kotona ja minä kaipaamassa kameraa.
Siitäs saan, kun en kanna kameraa mukana!

Hentoinen jälki oli jäljellä sateenkaaresta ja kultapatakin varmasti hävinnyt.