Tervetuloa seurailemaan Ketunpojan ja sen Emon yhteisiä ja vähemmän yhteisiä tuotoksia kädentaitojen ja muun puuhailun saralla.
Blogi sisältää myös pohdintaa elävästä elämästä, valokuvia ja kiinanharjakoiran hännän heilutusta. Myös Ketunpojan isukki vierailee blogissa silloin tällöin.
Ai niin, sitten vielä: Kuvat ovat omiani, jos en muuta ilmoita. Ethän kopioi kuviani ilman lupaa!(Tämähän on tietysti kaikille selvä asia entuudestaan..eikös juu.)

perjantai 2. joulukuuta 2011

Päiväkatsaus koloon.

Oi onnea: Saan ilmeisesti tänään ovilistoja paikoilleen Isukin toimesta. (Ainoa miinus on hirveä kompuran pärinä, joka tuntuu tekevän reiän päähäni.)

Päivän virallisessa valitusosiossa kerron, että minulla on aivan väärää shampoota. Taas. Kutittaa :( Olen ihminen jolle hajuton, väritön ja lisäaineeton kosmetiikka on hyvästä. Sitä on vain välillä vaikea noudattaa ja löytääkin.

Tänään Ketunpojalla oli kaveri valmiina kylässä, kun saavuin aamuvuorostani kotiin.
Tällä kertaa asia oli sovittu etukäteen.

Tein pojille leipiä ja hapankorppuja sekä hedelmäpaloja ja kiisseliä välipalaksi.
Ketunpoika irvisti kiisselille, mutta minulle entuudestaan tuttu vieras ilmoitti, että "nam!" ja söi puoli kipollista kiisseliä yhteen menoon:D Jotkin asiat eivät näy muuttuvan, vaikka ikä lisääntyy.

Siskolleni olen piirrellyt tilauksesta tatuointi-kuvaa. Vihdoin taisin saada aikaiseksi sellaisen, joka kelpasi iholle nakutettavaksi...Aika kunnia sinällään, että joku haluaa kantaa kynänjälkeäni loppuelämänsä ihollaan.

Eilen siivosin puolilleöin. En tiedä mistä moinen tuli...Ehkäpä siitä, että halusin välttää viikkosiivousta tänään ja viikonloppuna. Aion nimittäin olla lomalla kokonaista neljä päivää :)

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille koloon putoajille! Toivottelee Emo <3

1 kommentti:

Piristit juuri päivääni kommentoimalla :)